STTK: Matalapalkkaraportin esityksiä syytä jatkojalostaa, nuorten palkka-alelle ei

Valtioneuvoston kanslia on julkaissut talousneuvostolle tehdyn selvityksen ja esitykset matalapalkkatyön edellytyksistä Suomessa.

STTK kantaa huolta työmarkkinoiden toiminnasta ja kasvavasta työttömyydestä.
– Tarvitaan pieniä ja suuria toimenpiteitä, jotka vaikuttavat työllisyyttä edistävästi, sanoo STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen.

Kostiaisen mielestä moni raportin esitys on jatkovalmistelun väärti.
– Työn tarjoamisen ja vastaanottamisen kynnyksiä on madallettava. Esimerkiksi raportin asumistukeen, aktiiviseen työvoimapolitiikkaan ja sosiaaliturvan virtaviivaistamiseen liittyvät esitykset ovat hyvä jatkovalmistelun pohja.

Esitykset nuorten palkka-alesta STTK tyrmää.
– Työehtosopimuksissa on jo nyt kattavasti osaamistasoon ja harjoitteluun liittyviä määräyksiä, jotka vaikuttavat palkkaan. Tähän astikaan nuoriin kohdistetulla työvoimakustannusten alentamisella ei ole ollut sanottavaa vaikutusta työllistymiseen. Euroopasta myös löytyy varoittavia esimerkkejä pysyvistä alipalkattujen nuorten työmarkkinoista maissa, joissa nuorisotyöttömyys on silti hyvin korkea.

Vartiaisen ja Soininvaaran selvityksessä on lukuisia työttömyysturvaan ja eläkepolitiikkaan liittyviä esityksiä. – Niitä on syytä tarkastella osana suurempaa kokonaisuutta, ei yksittäisinä uudistuksina, Kostiainen toteaa.

***

STTK:n kysely: Suomalaiset eivät lämpene matalapalkkatyölle

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue