STTK:n hallitus: Kasvusopimus luo oikeudenmukaisuutta ja huolehtii nuorista

Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat saaneet aikaan neuvottelutuloksen pitkästä ja kokoavasta kasvusopimuksesta, jonka osaltaan toivotaan kääntävän Suomen taloutta kasvu-uralle, ylläpitävän kotimarkkinoiden ostovoimaa ja tukevan yritysten kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.

Työmarkkinajärjestöt kantavat vastuunsa Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnista

STTK:n hallitus on hyväksynyt neuvottelutuloksen ja pitää sitä tässä talouden ja työttömyyden puristuksessa tyydyttävänä. Keskitetty sopimus luo myös työrauhaa, joka on Suomessa jatkunut esimerkillisesti vaikean rakennemuutoksen oloissa. – Nyt ei ole juhlan aika. Työmarkkinajärjestöt kantavat tällä sopimuksella vastuunsa Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnista. Sopimuksen syntyminen osoittaa myös, että työmarkkinaosapuolien välinen valmistelu toimii vaikeissakin neuvottelutilanteissa.

STTK:lle on tärkeää, että palkankorotukset toteutuvat yleiskorotuksina, mikä tukee kaikkien ryhmien ostovoimaa. Maltilliset palkankorotukset tarvitsevat kuitenkin tuekseen maan hallituksen vastaantuloa tuloveroasteikkojen tarkistuksen muodossa. – Kun palkansaajat osoittavat näin suurta malttia omissa vaatimuksissaan, vastuuta ja malttia vaaditaan nyt myös yritysjohtajilta. Kysymys on oikeudenmukaisuudesta, STTK:n hallitus painottaa.

Seuraavaksi käydään liittojen väliset työehtosopimusneuvottelut, joiden takaraja on 25. lokakuuta. Tämän jälkeen arvioidaan sopimuksen kattavuus ja maan hallituksen toimien riittävyys.

Arvovalinta nuorten puolesta

Erityisen tyytyväinen STTK:n hallitus on siitä, että työeläkemaksua korotetaan tulevina vuosina vaikeasta taloustilanteesta huolimatta.

– Tämä on arvovalinta nuorten puolesta. He voivat luottaa siihen, että heidän eläketurvastaan huolehditaan. Nuorten työllistymistä edistetään myös muun muassa kehittämällä nuorille suunnattuja oppisopimusmalleja ja tehostamalla nuorten palkkatukea.

On myös hyvä, että eläkejärjestelmän uudistamisen askelmerkeistä ja neuvotteluaikataulusta on sovittu.

– Aikaa on varattava, sillä kyseessä on merkittävä suomalaista sosiaalipolitiikkaa koskeva uudistus.

Työllisyys ja kasvusopimus

Esityskalvot työllisyys- ja kasvusopimuksesta

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue