Sote-hartiat yhä liian kapeat

STTK kannattaa maan hallituksen sosiaali- ja terveysuudistuksen (sote) tavoitteita. STTK kuitenkin arvioi, että nyt valmistellun mallin pohjalta ei vieläkään löydy riittävän leveitä hartioita, jotta väestön tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut voitaisiin järjestää ja rahoittaa kattavasti ja tasapuolisesti.

STTK arvioi, että tulevaisuuden sote-palvelut pitäisi järjestää alueilla, joiden väestöpohja on vähintään 200 000 asukasta.
– Vastuukuntamalli sisältää suuren riskin erikoissairaanhoidon pirstoutumiseen ja sen toimivuuden heikkenemiseen ilman, että perusterveydenhuollon palvelut kuitenkaan olennaisesti paranisivat. Palvelujen hajanaisuus saattaisi jopa lisääntyä nykyisestä, arvioi STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen.

Enemmistö terveys- ja hyvinvointipalvelujen työntekijöistä on STTK-laisten liittojen jäseniä. STTK pitää tärkeänä henkilökunnan aseman turvaamista muutoksessa.
– Jatkuva myllerrys vie aikaa varsinaiselta työnteolta. Kestävät ratkaisut pitäisi saada aikaan nopeasti, sillä työntekijät haluavat toimia potilaiden ja asiakkaiden parhaaksi. Hallinnollisissa ja rahoituspohjaan liittyvissä ratkaisuissa on hyödynnettävä uusinta tietoa, teknologiaa ja työn organisointia siten, että ammattilaisten aika riittää palveluita tarvitseville ihmisille. Riittävä henkilöstömitoitus ja koulutus varmistavat työssä jaksamisen sekä alan vetovoimaisuuden myös tulevaisuudessa.

Kostiainen arvioi, että jos toimijoita on liikaa, ne esimerkiksi synnyttävät tarpeetonta kilpailua työvoimasta. Se taas johtaisi kustannustason nousuun ilman, että palvelut kehittyvät.
– Vastuukuntamallilla myöskään tietojärjestelmien integraatiolle ei saataisi uusia, tehokkuutta lisääviä ja kustannuksia säästäviä toimintaedellytyksiä.

STTK:n mielestä työurien pidentämisessä ja kestävyysvajeen hallinnassa tarvitaan työkykyä lisääviä tukitoimia ja työterveyshuollon moniammatillisia palveluja.
– Sote-uudistusta ei tule toteuttaa heikentämällä tällä hetkellä järjestelmän parhaiten toimivia osia eli työterveyshuoltoa ja erikoissairaanhoitoa, Leila Kostiainen korostaa.

Lisätietoja: STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen, puhelin 0400 805 417.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue