Mikko Valtonen: Korkeakoulujen harhaanjohtava markkinointi käy kalliiksi nuorelle ja yhteiskunnalle

Korkeakoulu

Korkeakoulujen yhteyshaku on käynnistynyt ja jatkuu 1.4. saakka. Samalla korkeakoulut ovat käynnistäneet omia markkinointikampanjoitaan uusien opiskelijoiden houkuttelemiseksi.

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajan Mikko Valtosen mielestä osalla korkeakouluista markkinointi on lipsahtanut pahasti epäolennaisen puolelle.
– Onko korkeakoulujen markkinointi sisällöllisesti kohdallaan, kun koulua mainostavat sketsi-hahmot ja mainoslauseina käytetään viihdeohjelmista tuttuja hokemia, Valtonen kysyy.

– Todenmukaista kuvaa opintojen sisällöstä ei viihteellisten kampanjoiden kautta saa ja tämä on tulevien opintojen kannalta iso ongelma. Nuoren tärkeää valintaa pitäisi ohjata selkein tiedoin mahdollisesta tulevasta oppilaitoksesta ja sen tarjoamista kursseista.

Panostusten pitäisi olla aivan muualla, esimerkiksi opetuksen laadun turvaamisessa.

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja ihmettelee korkeakoulujen rahankäyttöä.
– Korkeakoulujen rahoitusta supistetaan rajusti ja esimerkiksi ammattikorkeakouluilta leikataan 20 prosenttia. Miten kouluilla voi samanaikaisesti olla rahaa viihteellisiin ja ylipäätään massiivisiin markkinointiponnistuksiin. Panostusten pitäisi olla aivan muualla, esimerkiksi opetuksen laadun turvaamisessa. Suomi tarvitsee ammattitaitoisia osaajia työelämään ja heitä syntyy vain laadukkaan koulutuksen kautta, Valtonen painottaa.

Korkeakoulujen viestittävä olennaisista asioista opiskelijalle

Valtosen mielestä väärillä mielikuvilla voi olla arvaamattomat seuraukset paitsi nuoren itsensä, myös yhteiskunnan kannalta.

– Harhaanjohtavat mielikuvat ja niiden kautta syntyvät suuret odotukset voivat johtaa vakaviin seurauksiin. Pahimmillaan opiskelija keskeyttää opintonsa, vaihtaa tyytymättömänä alaa ja menettää opiskelumotivaationsa. Opiskelu ja työelämään siirtyminen pitkittyvät. Vastoinkäymiset voivat myös johtaa nuoren syrjäytymiseen. Tähän ei yhteiskunnalla ole varaa.

Valtonen toivoo, että korkeakoulut keskittyisivät viestimään olennaisesta.
– Korkeakoulujen pitäisi kyetä viestimään opintoja suunnittelevalle nuorelle ainakin se, mitä koulutusta on tarjolla, millaista opiskelu kyseisellä alalla on, mikä on tutkinnon sisältö ja mitä ammatillisia vaihtoehtoja tutkinnon jälkeen on tarjolla. On myös tärkeää kertoa opintoihin liittyvistä tukipalveluista kuten opiskeluterveydenhuollosta, kansainvälisistä palveluista, it-palveluista sekä opintotoimiston palveluista.

Lisätietoja: STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Mikko Valtonen, p. 040-548 7938

***

Tervetuloa työelämään- palvelu

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue