STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Eläkeuudistuksen on oltava nuorten puolella

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Eläkeneuvotteluissa tavoitteena on saada neuvottelutulos ensi viikon aikana. Ennen loppurutistusta tehdään vaikutusarvioita viikonlopun yli ja neuvotteluja jatketaan tiistaina.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola painottaa, että nyt tehtävien uudistusten on oltava nuorten puolella.
– Tästä syystä uudistukset tulevat koskemaan myös osaa 1950-luvulla syntyneistä. Tällä varmistetaan nuorten oikeudenmukainen kohtelu eläkejärjestelmässä. Nuoria ei voida jättää yksin maksumiehiksi.

Palola muistuttaa, että kyse on merkittävimmästä sosiaalipoliittisesta uudistuksesta vuosikymmeniin.
– Päättäjien on kannettava vastuuta myös tulevista eläkkeiden maksajista.

STTK:lle keskeinen tavoite on nykyistä tasaisemmat ja korkeammat karttumat työuran alusta alkaen.
– Tämä toteutuu poistamalla palkansaajan työeläkemaksun vähentäminen eläkkeen perustana olevasta palkasta. Tästä hyötyisivät kaikki palkansaajaryhmät ja aivan erityisesti nuoret, Palola korostaa.

Palola puhui tänään jäsenliitto Pardiaan kuuluvan Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliiton yliopistopäivässä. Hän piti tärkeänä, että järjestöt pysyvät aikataulussa ja neuvottelutulos valmistuu lähipäivinä.
– Avoinna olevia asioita ovat muun muassa eläkkeiden karttumat, pitkän työuran tehneiden eläkereitit ja eläkkeiden rahoitus. Näkemyseroja on, mutta kaikki on ratkaistavissa, kunhan vaikutusarvioinnit valmistuvat.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue