STTK: Soten kompurointi ei saa uhata kansalaisten yhdenvertaisuutta

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Sote-uudistus kaatui, mutta tehty työ ei STTK:n mielestä saa valua hukkaan.
– Uudistuksen jatkamisen on oltava seuraavan hallituksen kiireellisimpiä tehtäviä. Kansalaisilla on oikeus tasapuolisiin sekä kattaviin sosiaali- ja terveyspalveluihin eikä niitä voida ikuisesti odottaa, sanoo STTK:n puheenjohtaja Antti Palola.

Jatkotyössä on samanaikaisesti huomioitava rahoituksen uudistaminen sekä aito integraatio perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen kesken. Minimikoko palvelujen järjestämiseksi on noin 200 000 asukkaan alue.

– Palvelujen laatu, kustannustehokkuus ja vaikuttavuus ei parane, ellei järjestämisvastuuta siirretä nykyistä leveämmille hartioille, Palola arvioi.

Palveluja tuottamaan potilaat ja asiakkaat tarvitsevat moniammatillisia tiimejä. Työn organisointia ja esimerkiksi tietojärjestelmien pohjalle luotavia digitaalisia palveluja tulee edelleen kehittää.

– Toimivien kokonaisuuksien varmistamiseksi ja paikallisen kilpavarustelun välttämiseksi on turvattava riittävä ohjausmahdollisuus valtiolle tai riittävän suurelle alueelliselle organisaatiolle. Uudistusta valmisteltaessa on lisäksi varmistettava henkilöstön osallistumismahdollisuudet ja turvattava sen asema muutoksien keskellä aidon yhteistoiminnan avulla.

Lisätietoja STTK:ssa: puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue