STTK haluaa huolehtia työttömyysvakuutusmaksusta

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Voimassa olevan työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen vuoden palkankorotuksista on määrä neuvotella kesäkuun puoliväliin mennessä.
– Neuvottelut käydään tilanteessa, jolloin maassa on uusi hallitus ja hallitusohjelma. Valmistautuminen tuleviin neuvotteluihin riippuu siitä, halutaanko vain sopimuksen mukainen palkkaratkaisu vai onko tarpeen neuvotella kokonaan uusi, laajemmin talouden ja työelämän haasteisiin vastaava kokonaisuus. STTK on tätä esittänyt ja toiveeseen ovat yhtyneet muun muassa monet puolueet, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

Tälle vuodelle työnantajien ja työntekijöiden vakuutusmaksua nostettiin

Palola korostaa, että neuvottelupöydässä on palkkojen lisäksi joka tapauksessa sovittava myös työttömyysvakuutusmaksun korottamisesta.
– Työttömyys on ennätyslukemissa ja puskurit käytetty. Työttömyysvakuutusrahaston on tällä hetkellä turvauduttava lainaan korvausten maksamiseksi. Helpotusta ei ole näkyvissä vielä ensi vuonnakaan. Tälle vuodelle työnantajien ja työntekijöiden vakuutusmaksua nostettiin 0.15 prosenttiyksiköllä. On selvää, että myös ensi vuoden maksuja pitää korottaa.

Palolan mielestä luonteva hetki päättää työttömyysvakuutusmaksusta on työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkoneuvotteluissa. Kysymys on kokonaisuudesta, joka määrittää ostovoimaa.
– Palkankorotuksilta on perätty malttia ja jopa äärimalttia. Kun työttömyysvakuutusmaksu nousee, se leikkaa palkansaajan ostovoimaa, joka jo pitkään on ollut miinusmerkkinen. Tämä ja myös uuden hallituksen veroratkaisut heijastuvat palkkaratkaisuun, jonka on turvattava palkansaajien ostovoima.

STTK:n hallitus keskusteli työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkamisesta tänään.

Lisätietoja STTK:ssa: puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

***

STTK: Työttömyysvakuutusmaksun alentaminen ylimitoitettua

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue