Sosiaaliturvaa on kehitettävä työmarkkinoiden muuttuessa

Kirjoittaja:

Samppa Koskela

juristi, sosiaaliturvalainsäädäntö

Profiili

Erilaiset työn tekemisen muodot ovat lisääntyneet ja työmarkkinoilla työntekijöiltä on edellytetty yhä joustavampia tapoja tehdä työtä. Työntekijät työskentelevät aiempaa monimuotoisemmin ja monet ovat perinteisen palkkatyön ohella erilaisissa keikkatöissä ja tekevät freelance-tyyppisiä töitä. Voidaan puhua myös itsensätyöllistäjistä, jotka tekevät töitä usein toimeksiantojen perusteella ammatinharjoittajina ja yksinyrittäjinä. Monet heistä työskentelevät käytännössä palkkatyöntekijää vastaavassa asemassa mutta usein kuitenkin yrittäjän riskillä.

Sosiaaliturvauudistus
Sosiaaliturvauudistus

Työn suorittaja saattaa päätyä palkkatyöstä itsensätyöllistäjäksi työnantajan vaatimuksesta. Työnantaja saattaa esimerkiksi tavoitella kustannussäästöjä palkkatyötä ulkoistamalla. Työttömyysturvajärjestelmään on muodostettu työoikeuden käsitteistä erillinen omassa työssä työllistyvien määritelmä. Useat omaa työtä tekevät työskentelevät käytännössä palkansaajaan rinnasteisissa työtehtävissä mutta joutuvat kuitenkin yksin vastaamaan sosiaaliturvamaksuista. Lainsäädännön tulisikin laajemmin tunnistaa tällaiset työn tekemisen erilaiset muodot työsuhteisiksi.

Työelämän murros vaatii sosiaaliturvan uudistamista

Suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ei ole kyetty uudistamaan riittävän nopeasti vastaamaan nykyisen monimuotoisen työelämän vaatimuksia. Ammatinharjoittajien ja itsensätyöllistäjien sosiaaliturvaan olisi tehtävä merkittäviä parannuksia. Yksi tapa on tehdä korjauksia suoraan työttömyysturva- ja eläkelainsäädäntöön. Tulisi kuitenkin pyrkiä myös siihen, että työntekijä tunnistettaisiin työntekijäksi yhtäläisin kriteerein niin työlainsäädännössä ja verotuksessa kuin sosiaaliturvassakin. Ammatinharjoittajien ja itsensätyöllistäjien sosiaaliturvaa ja työoikeudellista asemaa olisikin syytä parantaa laajentamalla työsuhteen määritelmää. Yhtenä konkreettisena vaihtoehtona olisi laajentaa työsopimuslain soveltamisalaa ja työsuhteen tunnusmerkistöä siten, että henkilökohtaista työsuoritusta edellyttävää sopimusta olisi lähtökohtaisesti pidettävä työsopimuksena.

Työelämä on murroksessa ja myös perinteiset käsitykset työsuhteesta ja yrittäjyydestä muuttuvat. On tärkeää, että sosiaaliturvajärjestelmää ja työlainsäädäntöä kehitetään muutoksen mukana.

Lue myös:
Julkaisu Itsensätyöllistäjät kertoo mitä STTK:n mielestä itsensätyöllistäjien aseman parantamiseksi pitäisi tehdä

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue