Akavan opiskelijat ja STTK-opiskelijat: Senioriliike – nälkäinen susi lampaiden vaatteissa eläkevarantojen äärellä

Tasa-arvoinen palkkaus

Senioriliike ajaa puheenjohtajansa Kimmo Kiljusen johdolla työeläkeindeksin muuttamista ansiotasoindeksiksi nykyisen taitetun indeksin sijaan. Indeksoinnin muuttamisesta aiheutuvia kustannuksia varten ei ole rahastoitu varoja, joten ne katettaisiin joko työeläkemaksua korottamalla tai työeläkerahastoja purkamalla. Akavan opiskelijat ja STTK-Opiskelijat katsovat, että tällaisen uudistuksen rahoittaminen kaatuu nuorempien sukupolvien maksettavaksi.

– Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus edellyttää, että eläkejärjestelmäämme ei horjuteta. Eläkejärjestelmän ja sen rahastojen tehtävänä on varmistaa kohtuullinen eläke kaikille, nyt ja tulevaisuudessa, toteavat Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Henna Hirvonen ja STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Emma Koskimaa.

Senioriliike perustelee muutosvaatimustaan ja sen rahoittamista rahastoista muun muassa kustannusten marginaalisuudella ja eläkerahastojen tämänhetkisellä suuruudella. Eläketurvakeskus on laskenut vuoden 2016 alussa, että ansiotasoindeksin soveltamisella eläkkeisiin olisi pitkällä aikavälillä 6 prosenttiyksikön vaikutus. Tämä kuusi prosenttiyksikköä tulisi rahoittaa joko korottamalla työeläkemaksuja pysyvästi samainen 6 prosenttiyksikköä tai purkamalla rahastoja, mikä johtaisi niissä olevien varojen loppumiseen 2060-luvulla. Nämä vaihtoehdot tai niiden yhdistelmät vain lykkäisivät ongelmaa tulevaisuuteen.

– On itsekästä ajatella, että oman edun tavoittelu menee yhteiskunnan hyvän ja tulevaisuuden edelle. Nuorilla on edessä pitkät työurat, ja on surullista, että heidän tulevaisuudenuskoaan halutaan horjuttaa tällaisilla lyhytnäköisillä tavoitteilla. Meillä kaikilla tulee olla yhtäläiset oikeudet nauttia vakaasta eläkkeestä, toteavat puheenjohtajat katseet tulevaisuuteen luoden.

Senioriliikkeen laatima kansalaisaloite on saanut koottua vaaditut 50 000 nimeä, joten asia on siirtymässä eduskunnan käsittelyyn. Puheenjohtajat muistuttavat päätöksentekijöitä, että tällä hetkellä tehtävät päätökset kantavat pitkälle tulevaisuuteen, joten kyseistä aloitetta ei voida hyväksyä.

Lisätietoja

Henna Hirvonen, puheenjohtaja, Akavan opiskelijat

puh. 040 768 1365, henna.hirvonen(at)akava.fi

Emma Koskimaa, puheenjohtaja, STTK-Opiskelijat

puh. 040 548 7938, emma.koskimaa(at)sttk.staging.web-veistamo.fi

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue