STTK: Perustuloselvitys on hyvä pohja jatkovalmistelulle

Lisätietoja:

Samppa Koskela

juristi, sosiaaliturvalainsäädäntö

Profiili
Sosiaaliturva ja perhevapaauudistus, nuorten naisten heikko työllisyys

STTK pitää eilen julkaistua esiselvitystä perustulokokoilun toteuttamisvaihtoehdoista hyvänä pohjana jatkovalmistelulle ja kokeilun käynnistämiselle. Perustulokokeilun on tarkoitus alkaa ensi vuonna. Työryhmä suosittelee kokeiltavaksi malliksi osittaista perustuloa. Sillä katettaisiin ja yhtenäistettäisiin nykyisiä perusturvaetuuksia, mutta ansiosidonnaisia etuuksia säilytettäisiin.

– On tärkeää, että suunnitellun perustulokokeilun erilaiset toteuttamisvaihtoehdot ja niiden kustannusvaikutukset on selvitetty. Työryhmän suositteleman osittaisen perustulon malli on eri malleista toteuttamiskelpoisin pohja tulevalle kokeilulle, mutta asia vaatii vielä jatkoselvittelyä, toteaa STTK:n eläke- ja sosiaaliturva-asiantuntija Samppa Koskela.

Perustulokokeilun tarkoituksena on selvittää, voidaanko perustulon avulla vähentää tuloköyhyyttä, väliinputoamista, sosiaalietuuksiin ja verotukseen liittyvää byrokratiaa ja kannustaa työntekoon julkistaloudellisesti kestävällä tavalla.

Uudet työn tekemisen muodot haastavat nykyisen järjestelmän

– Muuttuva ja pirstaloitunut työelämä sekä uudet työn tekemisen muodot asettavat nykyiselle järjestelmälle uudet haasteet. Perustulokokeilun olennainen kysymys on, voidaanko perustulon avulla parantaa erilaisissa pätkä- ja osa-aikatöissä olevien työntekijöiden ja itsensätyöllistäjien toimeentuloa sekä sosiaaliturvan tasoa, jotta riittävä toimeentulo voidaan turvata kaikille, kaikissa tilanteissa, Koskela painottaa.

Linkki työryhmän selvitykseen: http://tietokayttoon.fi/julkaisu?pubid=10601

Lisätietoja STTK:ssa: Eläke- ja sosiaaliturva-asioiden asiantuntija Samppa Koskela, puhelin. 0400-199 062

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue