STTK: Työn vastaanottovelvoitteen tiukennukset ja sanktioiden lisääminen eivät ratkaise työttömyyttä

Työ- ja elinkeinoministeriön tänään esittelemän uudistuksen mukaan työttömyysturvaa olisi jatkossa mahdollista käyttää starttirahan, palkkatuen ja liikkuvuusavustuksen rahoittamiseen.

STTK pitää myönteisenä sitä, että työttömyysturvaa käytetään aiempaa laajemmin aktiiviseen työvoimapolitiikkaan.
– Hallitus on tiukentamassa työnhakijoiden velvollisuutta ottaa työtä vastaan ja osallistua aktiivitoimiin. Koska suurin ongelma työmarkkinoilla on työpaikkojen puute, STTK:n mielestä työn vastaanottovelvoitteen tiukennukset ja sanktioiden lisääminen eivät ole tarkoituksenmukainen ja oikea tapa parantaa työllisyyttä. Ei myöskään ole tasapuolista, että työnhakijat, joilla on auto käytössään, velvoitetaan vastaanottamaan työtä yhä kauempaa, STTK:n eläke- ja sosiaaliturva-asioiden asiantuntija Samppa Koskela toteaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö esittää, että työnhakijat velvoitettaisiin heti työttömäksi jouduttuaan vastaanottamaan muutakin kuin ammattitaitoaan vastaavaa työtä, jos TE-toimiston harkinnan mukaan henkilölle ei ole oman alan työtä tarjolla. STTK pitää tärkeänä, että toimistojen harkinnalle asetettaisiin tässä selkeät, kaikkia työnhakijoita tasapuolisesti kohtelevat kriteerit ja että viranomaisen päätökset olisivat aina perusteltuja.
– Työnhakijoille tulisi tarjota työvoimapalveluita, jotka parantaisivat työnhakijoiden työllistymismahdollisuuksia. Siksi ei ole perusteltua, että työnhakijalle asetettaisiin karenssi hänen kieltäytyessään palvelusta, josta ei ole sovittu työnhakijan kanssa työllistymissuunnitelmassa. Lisäksi tarvitaan toimia, joiden avulla työttömyysturvalla opiskelua helpotettaisiin. Tämä ei välttämättä vaatisi säädösmuutoksia, vaan tulkintojen päivitys riittäisi, Koskela korostaa.

Lisätietoja:

STTK:n eläke- ja sosiaaliturva-asioiden asiantuntija Samppa Koskela, puh: 0400 199 062

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue