Nykyinen työeläkeindeksi perusteltu – nuorten maksurasitusta ei pidä kasvattaa

Kirjoittaja:

Samppa Koskela

juristi, sosiaaliturvalainsäädäntö

Profiili

Palkansaajakeskusjärjestöt eivät kannata kansalaisaloitetta työeläkeindeksin muuttamisesta. Nyt käytössä oleva indeksi varmistaa osaltaan eläkejärjestelmän kestävyyden ja turvaa nuorten eläkkeet, järjestöt korostavat.

Työeläkejärjestelmä on osittain rahastoiva ja valtaosa eläkemenoista katetaan työnantajilta ja työntekijöiltä perittävillä maksuilla.

– Eläkkeiden rahastoinnilla varaudutaan ikärakenteen muutokseen ja siihen, että myös pieneneville nuoremmille ikäluokille pystytään aikanaan maksamaan kohtuullinen eläke, SAK, Akava ja STTK sanovat yhteisessä lausunnossaan.

– Toteutuessaan kansalaisaloite horjuttaisi vakavasti sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta, kun eläkerahastoja käytettäisiin suunniteltua enemmän nykyisten eläkeläisten ja lähellä eläkeikää olevien hyväksi, järjestöt painottavat.

Tuoreiden laskelmien mukaan eläkejärjestelmän maksutulo jää lähivuosina odotettua pienemmäksi heikon työllisyys- ja ansiokehityksen vuoksi.

– Työeläkejärjestelmän rahoitukseen kohdistuu jo nyt lisäpaineita. Kansalaisaloitteen esittämä indeksimuutos johtaisi työeläkerahastojen loppumiseen 2060-luvulla tai työeläkemaksun nostamiseen noin kuudella prosenttiyksiköllä, järjestöt huomauttavat.

Indeksimuutos ei tepsi eläkeläisköyhyyteen

Työeläkeindeksin muuttamista perustellaan kansalaisaloitteessa pienituloisten eläkeläisten aseman parantamisella. Palkansaajajärjestöt muistuttavat lausunnossaan, että kansalaisaloite ei koske takuu- ja kansaneläkettä eikä indeksin muuttaminen ole tehokas keino torjua eläkeläisten köyhyyttä.

SAK:n, Akavan ja STTK:n lausunto työeläkeindeksin muuttamisesta

***

Lisää aiheesta:

Tervetuloa työelämään >> Eläke

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue