STTK esittää oppivelvollisuusiän nostamista

Oppivelvollisuusiän nostaminen

Joka viides 20-24-vuotias mies ei ole Suomessa missään koulutuksessa tai työssä (OECD Education at a Glance –vertailu 2016). Luku on ollut kasvussa viimeisen kymmenen vuoden ajan. Kasvu selittyy ennen kaikkea heikolla työllisyystilanteella, joka lisää työttömyyttä ja jota vähäinen koulutustausta edelleen vahvistaa.

STTK arvioi, että tärkeintä on tehdä muutoksia peruskoulutukseen, jolla luodaan pohja koko myöhemmälle oppimiselle, työmarkkina-asemalle ja ylipäätään tulevaisuuden suunnitelmille.
– Vailla koulutusta ja työpaikkaa olevan nuoren miehen ennuste on heikko. Luvassa on lyhyitä työsuhteita, matalia palkkoja ja terveysongelmia. Millään pienillä korjausliikkeillä asiat eivät kehity toivottuun suuntaan, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola arvioi.

STTK esittää oppivelvollisuusiän nostamista vuodella.
– Se on riittävän suuri ja vaikuttava uudistus, joka kyllä maksaa, mutta maksaa myös itsensä takaisin, kun syrjäytyminen vähenee. Tavoitteena on lisäksi oltava vähintään toisen asteen tutkinto jokaiselle ikäluokalle, Palola sanoo.

Poikien ja tyttöjen välillä olevien osaamiserojen vuoksi tarvitaan jatkuvaa koulutusleikkausten sukupuoliarviointia.
– Esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen tehdyt leikkaukset heikentävät joillakin alueilla koulutuksen saatavuutta. Saatavuus on jo nyt heikkoa Itä- ja Pohjois-Suomessa. Samoilla alueilla poikien oppimistulokset ovat kaikkein heikoimpia, Palola huomauttaa.

Peruskoulun uudistamisen rinnalla tarvitaan kohdennettuja toimia nykyisille, vailla perusasteen tutkintoa oleville nuorille ja työttömille miehille.
– Työttömän osaamisen kehittämisessä erityisen tärkeää miesten kannalta on, että koulutus tavoittaa oikean kohderyhmän, koulutukseen varataan riittävät resurssit ja koulutuksen sisältö on relevanttia työmarkkinoiden näkökulmasta.

Molempien sukupuolien tasa-arvoa edistettävä samanaikaisesti

Tasa-arvon edistäminen on STTK:n edunvalvonnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamistyön kulmakiviä. Viime aikoina julkisessa keskustelussa ovat korostuneet miesten tasa-arvoon liittyvät ongelmat.
– Molempien sukupuolien tasa-arvoa voi lisätä samanaikaisesti, koska taustalla vaikuttavat eri syyt. Naisten tasa-arvoa ja työmarkkina-asemaa parannettaisiin selkeimmin perhevapaauudistuksella, Palola toteaa.

STTK on julkaissut pamfletin ”Miehen tasa-arvo”, joka samalla liittyy Suomi 100 –juhlavuoteen. Julkaisussa asiantuntijat nostavat esiin syitä ja ratkaisuja miesten tasa-arvo-ongelmiin. Esille nousee poikien ja miesten rooli koulussa, työelämässä, armeijassa ja perheessä.

***

Koulutukseen tasa-arvoa oppivelvollisuutta pidentämällä

Oppivelvollisuuden pidentäminen nostaa työllisyysastetta jopa neljä prosenttiyksikköä

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue