STTK:n hallitus: Tuloverokevennyksillä ja palkankorotuksilla vauhditetaan työllisyyttä ja ostovoimaa

Palkansaajan ostovoima

STTK:n hallituksen mielestä palkansaajien tuloverotuksen kiristyminen on estettävä vuoden 2018 veroratkaisuilla.
– Kilpailukykysopimuksessa sovittu työttömyysvakuutus- ja työeläkemaksun korotus kiristää verotusta ensi vuonna noin 0,4 prosenttia. Se on kompensoitava tuloveroalennuksella, joka tukee myönteistä ostovoiman kehitystä, puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

STTK:n hallitus esittää veroalennuksen tasoksi 200 – 300 miljoonaa euroa, ja se on kohdistettava pieni- ja keskituloisiin.

STTK:n hallitus esittää veroalennuksen tasoksi 200 – 300 miljoonaa euroa, ja se on kohdistettava pieni- ja keskituloisiin.

– Kilpailukykysopimuksen aiheuttama verokompensaatio olisi 400 miljoonaa, mutta maltillisempi kevennys huomioi suhdannetilanteen ja julkisen sektorin rahoitustarpeen. Tuloveroalennukset loisivat osaltaan myönteisen ilmapiirin syksyn palkkaneuvotteluihin, jotka käydään liittokohtaisesti. Vahvana julkisen sektorin keskusjärjestönä STTK kuitenkin korostaa, että kevennyksistä aiheutuvat kustannukset on kompensoitava täysimääräisinä kunnille, jotta julkisten palveluiden työntekijöiden riittävyys sekä palveluiden laatu ja saatavuus turvataan, Palola esittää.

Tuloverokevennykset eivät korvaa palkankorotuksia

STTK:n hallitus korostaa, että tuloverokevennykset eivät korvaa palkankorotuksia tulevissa työmarkkinaneuvotteluissa.
– Usean vuoden ajan Suomen taloutta ja kilpailukykyä on vahvistettu erittäin maltillisilla – jopa miinusmerkkisillä – työmarkkinaratkaisuilla. Nyt talous kasvaa jopa ennakoitua paremmin ja työllisyys kehittyy myönteiseen suuntaan. Palkankorotusten ja hallituksen veropäätöksen hyvällä yhdistelmällä Suomen myönteiset näkymät vahvistuvat, Antti Palola uskoo.

Suomen taloutta ja työllisyyttä voidaan STTK:n mielestä avittaa muillakin toimilla kuin palkka- ja veroratkaisuilla.
– Hallituksen on laitettava perhevapaauudistus vireille. Työllisyysasteen nostaminen edellyttää erittäin aktiivista työvoimapolitiikkaa. STTK ehdottaa myös elinikäisen oppimisen reformia, jossa aikuiskoulutusta uudistamalla tuetaan työurien pidentymistä ja talouden kasvua. Myös yhteistoimintalain kokonaisuudistus tulisi aloittaa vielä tämän hallituksen aikana.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue