Nousu: Pankkilakko uhkaa – työnantajat eivät halua paikallista sopimista

Paikallinen sopiminen

Ammattiliitto Nousu tavoittelee rahoitusalalle työaikamääräysten kehittämistä paikallisesti sopien sekä palkankorotuksia, jotka nostavat kaikkien alalla työskentelevien palkkoja.

Rahoitusalan työehtosopimusneuvotteluja on käyty lokakuun alusta lukien tuloksetta. Ammattiliitto Nousu on päättänyt aloittaa työnseisauksen Nordean Suomen toiminnoissa. Mahdollinen pankkilakko ajoittuu joulun välipäiviin 28.-29.12.2017 ja näkyy käytännössä konttoreiden sulkemisena ja laina- ja sijoitusneuvottelujen peruuntumisena. Myöskään puhelinpalvelu ei toimi lakon aikana.

Palkansaajapuolen liitot ovat esittäneet ratkaisuksi paikallista sopimista

Neuvotteluissa rahoitusalan työnantajat ovat vaatineet työehtosopimuksen työaikamääräysten täydellistä vapauttamista työnantajan yksipuoliselle työnjohto-oikeudelle. Palkansaajapuolen liitot ovat esittäneet ratkaisuksi tilanteeseen paikallista sopimista, jossa yrityskohtaisia erityispiirteitä olisi mahdollista huomioida.

Huolimatta siitä että työnantajat ovat vaatineet paikallisen sopimisen lisäämistä laajasti julkisuudessa, rahoitusalan työnantajat edustavat vielä perin vanhakantaista johtamiskulttuuria.

Pankkien jo muutenkin jaksamisen äärirajoilla työskentelevästä henkilöstöstä pyritään työaikamääräyksiä muuttamalla repimään vielä lisätehoja irti.

Samaan aikaan Nordea on käynnistänyt massiiviset yhteistoimintaneuvottelut enimmillään 500 henkilön työsuhteiden päättämiseksi.

Pankit tekevät huipputuloksia. Esimerkiksi Nordean vuoden 2016 liikevoitto oli 4,6 miljardia euroa. Silti työehtosopimusneuvotteluissa työnantajat ovat tarjonneet yleiskorotuksia, jotka olisivat merkittävästi pienempiä kuin muilla aloilla. Suuri osa palkankorotuksista halutaan ohjata jaettavaksi palkkakeskusteluissa, joiden kohdentamisesta työnantaja päättää.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Kari Ahola p. 050 324 14 58
Toiminnanjohtaja Minna Ahtiainen p. 050 38 77 030

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue