Työmarkkinakeskusjärjestöt: Korkeakoulutus tukemaan osaamisen uudistamista

Korkeakoulujen on kehitettävä joustavia koulutusmahdollisuuksia jo työelämässä oleville, vetoavat työmarkkinakeskusjärjestöt. Suomessa valmistellaan parhaillaan vuoteen 2030 tähtäävää tiekarttaa korkeakoulutus- ja tutkimusjärjestelmän uudistamiseksi.

Osaamisen uudistaminen on saatava koulutuksen ja työelämän kehittämisen peruspilariksi. Muutos on jo käynnissä ja työmarkkinakeskusjärjestöt antavat sille tukensa. Tutkintojen merkitys ei tule vähenemään, mutta niiden rinnalle tarvitaan tutkintoja pienempiä ja joustavampia osaamiskokonaisuuksia työuran aikana tapahtuvan osaamisen uudistumisen tueksi.

Korkeakoulutuksen ohjauksessa ja johtamisessa pitää tukea ja mahdollistaa kysyntälähtöisyyden lisääminen korkeakoulutuksen koulutustarjonnassa. Koulutustarjonnan on tuettava joustavaa, työhön limittyvää opiskelua.

Toimintaympäristön muutos ja teknologian murros voidaan kääntää Suomen mahdollisuudeksi. Työelämän muutos ja vaatimus osaamisen uudistamisesta koskee kaikkia toimialoja ja kaikkia koulutusasteita. Onnistuminen edellyttää meiltä kaikilta uudenlaista ajattelua. Myös korkeakoulutukselta odotetaan, että se uskaltaa uudistua ja kantaa osaltaan vastuunsa työllisyyden edistämisessä ja elinikäisen oppimisen mahdollistajana erilaisissa työtehtävissä toimiville.

Lisätietoja:

johtaja Riikka Heikinheimo, EK
koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö Mikko Heinikoski, SAK
johtava asiantuntija Ida Mielityinen, Akava
asiantuntija, koulutus ja osaaminen Riina Nousiainen, STTK
kehittämispäällikkö Sirpa Sivonen, Kuntatyönantajat
neuvottelupäällikkö Oili Marttila, Kirkon työmarkkinalaitos
neuvotteleva virkamies Risto Lerssi, Valtion työmarkkinalaitos

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue