Palomiesliitto vastustaa irtisanomisen helpottamista

Irtisanomissuojan heikentäminen

Suomen Palomiesliitto SPAL vastustaa maan hallituksen kaavailuja helpottaa henkilöperusteista irtisanomista alle 20 henkilöä työllistävissä työpaikoissa.

SPALin liittohallitus toteaa, että maan hallitus on reilun kolmen vuoden aikana jo monin tavoin heikentänyt työntekijöiden asemaa. Esimerkiksi koeaikaa on pidennetty, takaisinottovelvoiteaikaa lyhennetty ja aktiivimalli toteutettu. Aktiivimalli 2 on suunnitteilla.

SPAL katsoo, että organisaation koko ei voi olla peruste myöntää työnantajalle oikeutta helpotettuun irtisanomisprosessiin.

Tällainen menettely eriarvoistaa työntekijöitä, altistaa pienten työnantajien palveluksessa työskentelevät työnantajan mielivallalle, jonka lisäksi järjestelyn työllistävä vaikutus on useiden asiantuntijoiden käsityksen mukaan olematon. Ehdotettu säännös on ongelmallinen myös perustuslain näkökulmasta.

Lisätietoja:

Edunvalvontajohtaja Pasi Jaakkola, puh. 045 854 1989, etunimi.sukunimi@palomiesliitto.fi

Järjestön johtaja Kim Nikula, puh. 040 716 1805, etunimi.sukunimi@palomiesliitto.fi

***

Q&A: Mistä on kyse irtisanomissuojan heikentämisessä?

STTK:n kysely: Suomalaiset torjuvat helpon irtisanomisen

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue