Palkansaajajärjestö Pardia: Pardian ja Pro yhdistyvät 1.1.2019

Palkansaajajärjestö Pardian ylin päättävä elin edustajakokous on tänään 27. marraskuuta 2018 päättänyt liittymisestä Ammattiliitto Prohon. Liittojen yhdistyminen tapahtuu 1.1.2019 alkaen.

Liitot ovat vuodesta 2017 neuvotelleet yhteistyön tiivistämisestä. Runsaat 100 pardialaista jäsenyhdistystä on hakenut ja saanut Pron jäsenyyden 1. tammikuuta 2019 alkaen.

– On ilahduttavaa, että yhdistyminen toteutuu. Haemme yhdistymisellä entistä vahvempaa neuvotteluvoimaa ja yhteiskuntavaikuttamista niin yksityisillä kuin julkisillakin sopimusaloilla. Nykyistä laajemmalla jäsenpohjalla voidaan vaikuttaa entistä paremmin jäsenten edunvalvonnassa, Pardian puheenjohtaja Niko Simola sanoo.

Simolan mukaan jäsenten edunvalvonnan parantamisen lisäksi yhdistynyt järjestö mahdollistaa nykyistä huomattavasti kattavammat koulutuspalvelut, jäsenedut ja -tapahtumat.

– Myös jäsenpalvelut on järkevää ja kustannustehokasta toteuttaa entistä suuremmalle jäsenkunnalle.
Yhdistymisen jälkeen Prossa on 120 000 jäsentä, jotka työskentelevät sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta.

Lisätietoja:
Pardian puheenjohtaja Niko Simola, gsm 040 566 8517

www.pardia.fi

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue