Tehy: Hoiva-alan ongelmat vaativat lainsäädännön kiristämistä

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla on vihdoin tunnustettu vuosikausia jatkuneet ongelmat, joita Tehy on nostanut esiin jo pitkään erityisesti ikäihmisten palveluissa. Toimintaa pyöritetään liian niukoin resurssein. Tämä näkyy hoidon laadun heikkenemisenä, henkilöstön väsymisenä ja potilasturvallisuuden vaarantumisena.

– Tehy vaatii, että henkilöstön määrästä ja laadusta on säädettävä lailla ja lain rikkominen on sanktioitava. Suositukset eivät enää riitä, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Nykyinen suosituksen mitoitusluku ei kelpaa sellaisenaan vaan laskentatapa on uudistettava. Tehy edellyttää, että mitoitukseen lasketaan vain välitöntä hoitotyötä tekevä henkilöstö toisin kuin nyt. Riittävän mitoituksen pitää sisältää sekä hoitohenkilöstön ehdoton vähimmäistaso että ottaa huomioon muutokset hoitoisuudessa ja saattohoidon tarve. Lisäksi lainsäädännöllä tulee varmistaa riittävä hoitotyön esimiesten määrä. Avustavia tehtäviä ei saa lukea hoitohenkilöstön mitoitukseen vaan niistä on tarpeen mukaan säädettävä erikseen.

Hoiva-alan henkilöstöllä oltava mahdollisuus reagoida ongelmiin

Myös omavalvonnassa on ongelmia. Käytännön toteutumista ei valvota eikä laiminlyönneistä seuraa sanktioita. Osana omavalvontaa Tehy edellyttää, että henkilöstöllä on mahdollisuus reagoida puutteisiin toiminnassa omaa asemaansa vaarantamatta. Hoivayritykset tulee velvoittaa luomaan ilmoitusjärjestelmä, jonka avulla työntekijä voi anonyymisti ilmoittaa toimintayksikköään koskevista epäkohdista yrityksen johdolle. Epäkohdat on käsiteltävä ja toiminta korjattava. Ilmoituksista ja toimenpiteistä on laadittava raportti henkilöstön edustajalle. Omavalvonnan laiminlyömisestä seuraisi sanktio.

Ongelmia kärjistää myös se, että kunnat eivät valvo ostamiensa palveluiden laatua riittävästi. Palveluiden ostajan passiivisuus tai osaamattomuus näkyy pahimmillaan ala-arvoisena hoidon ja hoivan laatuna, josta vielä maksetaan täyttä hintaa. Tehy esittää, että kunnille asetetaan sitovampi vastuu valvoa ostopalveluiden hoidon laatua ja valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä tulee seurata sanktio.

– Hoiva-alan yritysten lakisääteinen tehtävä on voiton tuottaminen omistajille. Tämä johtaa helposti ristiriitaan hoidon laadun ja resurssien riittävyyden kanssa, Rytkönen sanoo.

Tehyn mukaan yksityisen sosiaalipalvelualan ongelmia ei tulla saamaan kuriin ilman lainsäädäntöä. Hoivayritykset ovat suhtautuneet asiaan vakavasti vasta negatiivisen mediajulkisuuden ja liiketoiminnan keskeytymisen myötä. Ainoastaan resurssien, laadun ja valvonnan tiukempi määrittely lainsäädännössä voi estää ylilyönnit ja epäterveen voitontavoittelun.

Lisätietoja:

Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi, gsm 050 3460 847
Tehy johtava lakimies Vappu Okkeri, gsm 0400 913 230
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen (millariikka.rytkonen@tehy.fi)

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue