Keskiluokka kurjistuu

Globaalissa taloudessa on nähty 2010-luvulla outo tilanne. Talous kasvaa, työllisyys paranee, työttömyys pienenee, inflaatio on matala.

Silti palkat kasvavat erittäin hitaasti.

Kansainvälisen työjärjestön ILOn globaalissa palkkaraportissa käsitellään aihetta. Kehittyneissä G20-maissa ansiotason nousu on erittäin hidasta. 0,9 prosenttia vuonna 2016 ja 0,4 prosenttia vuonna 2017. Melkein olematonta.

Mikä tähän on syynä? Vastaus kuuluu: Heikko ay-liike. Oheinen kuva kertoo samaa.

Ay jäsenyys ja keskiluokan palkkataso

Lähde: The Atlantic

Mikä on se mekanismi, joka saa talouskasvun näkymään myös keskiluokan palkoissa? Vastaus tähänkin on: Ay-liike. Kollektiivinen palkkaneuvottelu.

Kun ay-liike on heikko, talouskasvu siirtyy yhden prosentin taskuihin. Omistajien ja johtajien. Silloin kakun kasvu ei näy tavallisen palkansaajan kukkarossa. Kakku kyllä kasvaa, mutta hyödyttää harvoja.

Ay-liikkeen heikkeneminen näkyy keskiluokan kurjistumisen lisäksi myös toisena ongelmana. Valtavan suurina – ja kasvavina – tuloeroina.

Ay-jäsenyys ja tulonjako

Lähde: Business Insider

Kun keskiluokka huomaa tai tuntee asemansa heikentyvän, on se valmista maaperää erilaisille populistisille liikkeille.

Uhkaavaksi koettu maahanmuutto tai eri identitettikysymykset saavatkin tällä hetkellä vahvaa kaikupohjaa keskiluokan äänestäjiltä eri puolilla läntistä maailmaa.

Antti Koskela, ekonomisti, STTK

***

Varallisuuserot ovat tärkeämmät kuin tuloerot

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue