250 on vaarassa menettää työnsä OP:ssa

Irtisanomissuojan heikentäminen

OP Ryhmä pudotti yt-pommin, kun se ilmoitti yt-neuvottelujen aloittamisesta yrityspankki ja
vakuutus -liiketoiminnoissa. Neuvottelujen piirissä on noin 3000 henkilöä. Työpaikkansa on
vaarassa menettää jopa 250 työntekijää.

OP korostaa sitä, että lakkaavien tehtävien tilalle syntyy paljon uusia työtehtäviä, joita pyritään
tarjoamaan irtisanomisuhan alla oleville työntekijöille.

Vakuutusväen Liitto on tyrmistynyt yhtiön aikeista ja vaatii OP:ta turvaamaan työpaikat.
Henkilöstön osaamiseen on panostettava merkittävästi, jotta osaaminen ja uudet työtehtävät
kohtaavat ja työnsä menettävät voivat löytää uutta työtä ryhmässä.

– OP kertoo tavoitteekseen tulla finanssialan edelläkävijäksi Suomessa. Sanoista tekoihin
OP. Nyt on aika näyttää, miten huolehdit henkilöstöstäsi ja sen osaamisesta, liiton
puheenjohtaja Liisa Halme sanoo.

Yt-neuvottelujen aloittamista OP perustelee ensi sijaisesti toimintatavan muutoksella. Muutoksia
tulee organisaatiorakenteisiin, työtehtäviin ja toimintatapoihin.

OP uskoo uuden toimintatavan tuovan myös säästöjä. Rahan ei kuitenkaan pitäisi olla ongelma.
Vakuutuksen tulos parani edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna lähes 38 prosenttia
eli 192 miljoonaan.

Yt-neuvottelut alkavat ensi maanantaina.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Liisa Halme 050 424 5301
toiminnanjohtaja Kirsi Kovanen 020 729 1462

***

OP-Pohjola Henkilöstöyhdistys: Tulos vaan vahvistuu – kiitos tulee irtisanomisilla

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue