STTK: Budjettiriihen päätökset tukevat työllistymistä, toimet osin riittämättömiä

Palkkatuki ja työllisyys

Hallitus on budjettiriihessä päättänyt ensi vuoden valtion talousarviosta. STTK:n mielestä hallituksen panostukset työllisyysasteen nostamiseen ovat monessa suhteessa oikean suuntaisia.

– Työllisyysasteen nostaminen vaatii aktiivista työvoimapolitiikkaa. Nyt esitetyillä toimilla työvoimapolitiikka tehostuu, mutta edelleen jäämme jälkeen muiden pohjoismaiden tasosta. Tarvitaan lisäpanostuksia palkkatukeen ja enemmän henkilökohtaisia palveluita esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien, maahanmuuttajien ja osatyökykyisten työllistymisen parantamiseksi, STTK:n ekonomisti Antti Koskela korostaa.

STTK:n laskelmien perusteella yksityinen palkkatuki pitäisi lähes kolminkertaistaa ja työvoimapalveluiden resurssit tuplata, jos haluamme saavuttaa pohjoismaisen tason aktiivisessa työvoimapolitiikassa. Samalla tarvitsemme uudistuksia, joilla palkkatuen käyttö tulee nykyistä houkuttelevammaksi.

Hallituksen työllisyystavoite, 60 000 uutta työllistä, on kunnianhimoinen maailmantalouden kasvun osoittaessa hiipumisen merkkejä.
– Hallituksen toimien ohella on muistettava, että suurin yksittäinen taloutta ja työllisyyttä tukeva ratkaisu tehdään työmarkkinakierroksella. Hallittu työmarkkinakierros on tärkeä keino talouden ja työllisyyden vahvistamiseksi, Koskela sanoo.

STTK pitää myönteisenä aktiivimallin leikkurin poistumista.
– Nyt esitetyillä panostuksilla saadaan kestävämpiä ja uskottavampia tuloksia työllisyyden parantamiseksi.

Koulutuksen kunnianpalautus – mutta ammatillinen koulutus vaatii lisäpanostuksia

On hyvä, että Suomi uskoo jälleen koulutuksen voimaan, sillä Suomen menestys perustuu koulutukseen ja vahvaan osaamiseen.

– Viime vuosien kovalta leikkauslinjalta palataan koulutusmyönteiseen politiikkaan. Kuitenkin kuoppa on syvä ja nyt esitetyt panostukset ovat riittämättömiä aikaisemmin tehtyjen leikkausten kattamiseksi. Etenkin ammatillinen koulutus uhkaa jäädä nyt tehtävistä panostuksista huolimatta  edelleen liian ohuen rahoituksen piiriin, Koskela harmittelee.

Lisätiedot: STTK:n ekonomisti Antti Koskela p. 044 543 9838

Laskelma palkkatuen ja aktiivisen työvoimapolitiikan panostuksista pohjoismaissa >>

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue