ERTOn puheenjohtaja Aaltonen: Ammattiliitot tarvitsevat hyväksynnän toiminnalleen myös liiton ulkopuolelta

Tulevaisuudessa ammattiliittojen pitää toimia avoimemmin ja saada toiminnalleen ymmärrys ja hyväksyntä myös omien jäseniensä ulkopuolella, sanoo tänään uudelleen Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtajaksi valittu Juri Aaltonen.

Ammattiyhdistyksen perusarvot ovat hyviä, mutta toiminta kaipaa päivittämistä tähän päivään.

– Ammattiyhdistyksen perusarvot ovat hyviä, mutta toiminta kaipaa päivittämistä tähän päivään. Ammattiliittojen pitää toimia niin, että toiminnan hyväksyvät myös ne, jotka eivät ole sen jäseniä, sanoi ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen.

Juri Aaltonen puhui tänään ERTOn edustajiston kokouksessa, jossa hänet valittiin uudelleen puheenjohtajaksi. Vuodesta 2011 ERTOa johtanut Aaltonen valittiin neljännelle kolmivuotiskaudelle ilman vastaehdokasta.

Aaltonen sanoi edustajistossa pitämässään puheessaan, että ammattiliittojen pitäisi olla avoimempia ja rehellisempiä viestinnässään ja pystyä paremmin sanoittamaan tekemäänsä työtä, jotta myös liittojen ulkopuolella niiden tarkoitusperät ymmärrettäisiin paremmin.

Liittojen pitäisi myös ottaa enemmän jäseniä mukaan päätöksentekoon. Nykyään erilaiset digitaaliset ratkaisut tarjoavat mahdollisuuksia jäsenien ja muiden sidosryhmien osallistamiseen.
– Esimerkiksi me ERTOssa kysymme jo tällä hetkellä aina jäseniltämme valmiuden ja halun työtaistelutoimiin ennen niihin ryhtymistä, Aaltonen sanoo.

Lisätiedot: puheenjohtaja Juri Aaltonen, p. 040 553 8536 juri.aaltonen@erto.fi

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue