ILOn pääjohtaja Guy Ryder Suomessa

ILOn pääjohtaja Guy Ryder

Suomi on ollut sata vuotta kansainvälisen työjärjestö ILOn jäsenmaa. Merkkivuotta juhlitaan tänään Helsingissä seminaarissa, jossa ILOn pääjohtaja Guy Ryderin ja työministeri Tuula Haataisen lisäksi paikalla ovat myös Suomen työmarkkinajohtajat. Keskustelun teemana on kansainvälisen työelämän sääntely suomalaisesta ja eurooppalaisesta näkökulmasta.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa työmarkkinavuoropuhelun ja kolmikannan merkitystä työelämän ja yhteiskuntarauhan luomisessa – niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.
– Koulutuksen ja osaamisen merkitys työelämän kehittämisessä on keskeistä ihmisarvoisen työn edistämiseksi meillä ja muualla, hän toteaa.

Mikä ILO?

ILO perustettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen rauhanprojektina luomaan kansainvälisiä työelämän yleissopimuksia ja valvomaan jäsenmaiden sopimusten noudattamista. Järjestön päätehtävä on edistää ihmisarvoista työtä maailmassa.

Jäsenvaltioiden on perusperiaatteidensa mukaan poistettava pakkotyö, lapsityö ja syrjintä sekä taata yhdistymisvapaus. ILOn rakenne on kolmikantainen. Valtioiden ohella työntekijä ja työnantajajärjestöt osallistuvat tasavertaisesti sen toimintaan.

***

ILO – 100 vuotta työelämän ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kehittäjänä

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue