Jyty: Seurakuntien henkilöstöä tarvitaan juuri kriisin hetkellä – lomautuksiin ei pidä ryhtyä

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty vetoaa seurakuntiin ja kirkon päättäjiin, että henkilöstön lomautuksiin ja säästötoimiin ei mentäisi koronaviruskriisin hetkellä. Seurakuntien henkilöstöä tarvitaan erityisesti, kun ihmisillä on hätä ja huoli omasta ja yhteiskunnan selviytymisestä.

Jyty pitää seurakuntien taloudellista tilannetta haastavana, mutta kriisin aikana lomauttaminen ja irtisanominen antaisi täysin väärän viestin. Se osa henkilöstöstä, jonka työtehtävät vähenevät koronaviruksen seurauksena, voitaisiin suunnata mahdollisuuksien mukaan muihin seurakunnan tehtäviin. Samalla pitäisi ymmärtää, että muutkaan seurakuntien palvelut eivät toimi, jos esimerkiksi erilaisten tukipalvelujen henkilöstö lomautetaan.

Jyty ihmettelee myös maan hallituksen toimintaa siitä, ettei seurakuntia tueta taloudellisesti, vaikka kirkon toiminta on yksi yhteiskuntamme kivijaloista. Hallituksen pitäisi miettiä, miten talous pidetään pystyssä muuallakin yhteiskunnassa, kuten seurakunnissa. Jyty muistuttaa, että kirkon alalla ja seurakunnissa työskentelee merkittävä joukko, noin 20 000 työntekijää. Hallituksen taloudellisilla tukitoimilla muuallakin kuin yrityksissä alkaa olla jo kiire.

Samaan aikaan koronaviruskriisin kanssa on käynnissä myös kirkon alan työehtosopimusneuvottelut, joissa ei kuitenkaan ole tapahtunut merkittävää edistymistä. Viimeksi neuvoteltiin tiistaina 24.3 ja seuraavan kerran jälleen torstaina 26.3.

Lisätietoja Jytyssä:
Puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi
Työmarkkinalakimies Anne Sarvi, puh. 020 789 3713, anne.sarvi@jytyliitto.fi

Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue