ERTO: Jopa 780 000 saatetaan lomauttaa koronakriisin takia

Jopa 780 000 saatetaan lomauttaa koronakriisin takia – palkansaajat pelkäävät toimeentulonsa puolesta

Lähes kolmasosa työntekijöistä sanoo olevansa joko jo lomautettu tai kokee olevansa lomautusuhan alla. Tämä saattaa tarkoittaa jopa 780 000 palkansaajan lomauttamista koronakriisin vuoksi. Yli puolet palkansaajista pelkää, että työttömyyskorvausten käsittely työttömyyskassassa viivästyy ja vaarantaa oman tai perheen talouden. Tämä tuli ilmi Toimihenkilöliitto ERTOn tekemästä kyselystä, johon vastasi 1000 palkansaajaa.

12 prosenttia palkansaajista on jo saanut lomautusilmoituksen koronakriisin seurauksena. 19 prosenttia pitää lomautusta lähiaikoina mahdollisena. Lomautetuksi tulisi tässä tapauksessa pahimmillaan 780 000 palkansaajaa. 56 prosenttia palkansaajista pelkää, että runsaiden lomautusten vuoksi työttömyyskorvausten käsittely työttömyyskassassa viivästyy ja vaarantaa oman tai perheen talouden.

Toimihenkilöliitto ERTO kysyi huhtikuussa tuhannelta työssä käyvältä 18-63-vuotiaalta palkansaajalta koronakriisin vaikutuksista työhön ja toimeentuloon.

Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtajan Juri Aaltosen mukaan lomautukset ja taloudellinen epävarmuus saattavat hyvinkin johtaa erilaisiin lieveilmiöihin, kuten perheväkivaltaan, mielenterveysongelmiin ja päihteiden käyttöön. Kyselytutkimukseen vastanneista 14 prosenttia kertoo kärsineensä ainakin jonkinasteisista mielenterveydellisistä ongelmista koronakriisin vuoksi.

Mielenterveyspalvelujen rahoitus pitää turvata

Aaltonen on huolissaan sosiaalialan järjestöistä, jotka tarjoavat tukipalveluja esimerkiksi työttömille sekä mielenterveys-, päihde- tai velkaongelmista kärsiville. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA tiedotti maanantaina 20.4., että avustuksiin käytettävissä oleva rahamäärä laskee todennäköisesti merkittävästi vuonna 2021 koronakriisin vuoksi.

– Valtion pitää kohdistaa STEAn kautta avustuksia vuonna 2021 vähintään yhtä paljon kuin tänä vuonna. Tarve kasvaa entisestään, mutta palveluja uhkaa pahimmillaan laaja alasajo. Tämän palvelujen heikentämisen kerrannaisvaikutuksia muissa sosiaalipalvelun yksiköissä voi vain pelolla arvailla, Aaltonen sanoo.

Aaltosen mukaan keskellä koronakriisiäkin meidän pitää valmistautua koronan jälkeiseen aikaan.
– Meidän pitää huolehtia ennen kaikkea kaikkein heikoimmassa asemassa olevista.

Taustatiedot tutkimuksesta: 

  • Kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland Toimihenkilöliitto ERTOn toimeksiannosta.
    Tutkimuksessa haastateltiin 18-63 -vuotiaita, jotka olivat työelämässä palkansaajina maaliskuun alkupuolella, juuri ennen koronaepidemian varsinaista alkua. Tällä otantatavalla haluttiin varmistaa se, että mukaan otokseen on mahdollista tulla mukaan myös sellaisia, jotka ovat koronaepidemian vuoksi joutuneet työttömiksi tai lomautetuiksi.
  • Otos on satunnaisotos, eikä sitä ole kiintiöity tai painotettu. Se edustaa kuitenkin alueellisesti ja sukupuolen mukaan hyvin tarkkaan koko aikuisväestön jakaumaa.
  • Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 8.4. – 14.4.2020 välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa.
    Lopullinen vastaajamäärä on 1000. Kokonaistuloksissa keskimääräinen luottamusväli on noin ± 2,8%-yksikköä suuntaansa (95%:n luottamustasolla).

Lisätiedot: puheenjohtaja Juri Aaltonen, p. 040 553 8536, juri.aaltonen@erto.fi

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue