Odotettu YTHS-uudistus tuo terveyspalvelut myös amk-opiskelijoille

Opiskelijaterveydenhuolto on ollut pitkään Suomessa kahtiajakautunut yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden välillä. Palveluiden laatu ja saatavuus on ollut hyvin vaihtelevaa ammattikorkeakouluopiskelijoilla verrattuna YTHS:n yliopisto-opiskelijoille tarjoamiin palveluihin.  

Esimerkiksi hammashoidossa on ollut selkeää epätasa-arvoa opiskelijoiden välillä. Jos AMK-opiskelija on joutunut käyttämään suunterveydenhoidon palveluita, kustannukset ovat voineet olla moninkertaiset yliopisto-opiskelijaan verrattuna. 

Vuoden alusta YTHS-uudistus toi terveyspalvelut myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden saataville. Samalla YTHS-palveluista poistuivat käyntimaksut. Vain noin 70 euron suuruinen vuosimaksu jäi opiskelijan maksettavaksi. Tämän maksun saa nopeasti “takaisin” käyttämällä palveluita. 

YTHS:n asiakasmäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti uudistuksen myötä.

YTHS:n asiakasmäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti uudistuksen myötä. Moni ammattikorkeakouluopiskelija on lykännyt hoitoon hakeutumista uudistuksen jälkeiseen aikaan, kun laajemmat terveyspalvelut ovat käytössä. Tämä varmasti osaltaan aiheuttaa ruuhkaa palveluihin. Toivon, että ruuhkaan on osattu varautua riittävästi. YTHS kertookin sivuillaan palkanneensa runsaasti lisähenkilökuntaa, ja sille varmasti on tarvetta. 

Täysin ilman soraääniä ei tämäkään uudistus ole toteutunut. Moni ammattikorkeakouluopiskelija on tottunut saamaan tarvitsemansa terveyspalvelut ilmaiseksi. Esimerkiksi terveys- ja hoitoalalla opintoihin kuuluvat pakolliset rokotukset on saanut ilmaiseksi, mutta nyt opiskelija joutuu niistä maksamaan. Tokihan vuosimaksulla saa paljon muutakin, mutta jos palveluita ei juuri muuten käytä, maksu voi tuntua hyvinkin turhauttavalta. 

Ylipäänsä uudistus on silti odotettu, onhan sitä tehty jo vuosia. Itse aion hyödyntää YTHS:n tarjoamat palvelut. Toivottavasti myös mahdollisimman moni muu opiskelija löytää tarvittaessa niiden piiriin.  

Markus Kutvonen 
Kirjoittaja on STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja 

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue