STTK on 75 vuotta

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
Sovun-puolella-ay-historia

Perjantaina 29. lokakuuta vietettiin STTK:n 75-vuotissyntymäpäivää. Suomen Teknillisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliiton eli nykymuotoisen STTK:n perustamispäivä oli 29.10.1946. Keskusjärjestö juhli merkkipäivää varsinaisena syntymäpäivänä Helsingissä historiateoksen julkistamisen merkeissä.

Juhlan kunniaksi julkaistiin tiivis historiateos, jossa käydään läpi järjestön keskeiset vaiheet syntyhetkestä aina syksyyn 2021 asti. Sovun puolella -nimisestä teoksesta vastaa Oy Spiritus Historiae Ab:n tutkija, filosofian maisteri Veijo Åberg. Taustaryhmään kuuluivat STTK:n edellinen puheenjohtaja Mikko Mäenpää, järjestöpäällikkö Matti Hynynen, johtaja Marja-Liisa Rajakangas ja assistentti Tiina Laurila.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korosti juhlapuheessaan kirjan teemaa eli sopimista.
– Asiat eivät milloinkaan ole niin huonosti, etteikö niitä riitelemällä huonommaksi saisi, hän muistutti ja totesi, että heti sotavuosien jälkeen syntynyt STTK on koko olemassaolonsa aikana rakentanut suomalaista menestystarinaa yhteistyöllä yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa.
– Sovun puolella oleminen ei tarvittaessa ole ristiriidassa vahvan ja tavoitteellisen edunvalvonnan kanssa.

Historiateoksen kirjoittaja Veijo Åberg on tutkinut paljon toimihenkilöliikkeen historiaa.
– Edelleen riittää tutkittavaa. On esimerkiksi mielenkiintoista aikanaan nähdä, miten tässä ajassa tapahtuvat muutokset työmarkkinatoiminnassa heijastuvat liikkeeseen.

Historiateosta kommentoinut politiikan toimittaja Unto Hämäläinen totesi, että viimeisin työmarkkinakeskusjärjestöjen sopimus – niin sanottu koronapaketti – on erittäin merkittävä näyttö järjestöjen kyvystä tehdä kriisin hetkellä yhteistyötä.
– Paketti syntyi parissa vuorokaudessa. Sen merkitys koronapandemian aiheuttamien talous- ja työllisyysvaikutusten näkökulmasta on kiistaton, Hämäläinen painotti.

Perustamishetkellä vuonna 1946 STTK:n jäsenmäärä oli vaatimaton, alle 10 000 jäsentä. Vuonna 2021 STTK on 13 jäsenliiton yhteisö, johon kuuluu yhteensä noin 500 000 jäsentä.

Juhlavuoden lopulla julkaistaan blogisarja STTK:n edunvalvonnan tulevaisuuden kulmakivistä. Juhlasyksy huipentuu STTK:n uuden edustajistokauden avauksen yhteydessä järjestettäviin tapahtumiin 16.-17. joulukuuta.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Antti Palola, STTK, puhelin 040 509 6030
Filosofian maisteri Veijo Åberg, Oy Spiritus Historiae Ab, puhelin 040 725 3745

Sivua on päivitetty 1.11.2021.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue