Ammattiliitto Pro ja Toimihenkilöliitto ERTO: työnseisaus taloushallintoalalle

Ammattiliitto Pro ja Toimihenkilöliitto ERTO ilmoittivat tänään 25.1. taloushallintoalan lakosta, sillä työehtosopimusneuvottelut ovat jatkuneet yli kolme kuukautta tuloksetta. Tällä hetkellä työntekijät ovat sopimuksettomassa tilassa.

– Alan työntekijät ovat odottaneet sopimuksen syntymistä kohtuuttoman pitkään. Lakon tavoitteena on nopeuttaa neuvottelutulokseen pääsemistä ja siten varmistaa reilut työehdot työntekijöille, toteaa Ammattiliitto Pron palvelusektorin johtaja Minea Pyykönen.

Lakko koskee 9.2. 2022 kello 0.01 – 13.2.2022 kello 23.59 välillä alkavia työvuoroja. Sen piirissä ovat taloushallintoalalla työskentelevät, joiden työsuhteissa noudatetaan ainakin joiltakin osin valtakunnallista taloushallintoalan työehtosopimusta

Lisäksi koko alaa koskeva liukumien kerryttämiskielto, joka alkoi maanantaina 17.1., on edelleen voimassa.

Taloushallintoalan työehtosopimuskausi päättyi 30.11.2021, mutta työnantaja ei halua edelleenkään sopia vientialojen pääsopimusten mukaisista korotuksista. Lakon tavoitteena on vauhdittaa neuvottelutulokseen pääsemistä ja siten pitää huolta työntekijöiden oikeudesta reiluihin työehtoihin.

Lisätiedot:
Minea Pyykönen
Palvelusektorin johtaja
Ammattiliitto Pro
+358 400 823 008

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.

Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.

Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.

Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue