Erityisajoneuvon käytöstä aiheutuneiden matkakustannusten korvaaminen

STTK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle

  • STTK pitää esitystä kannatettavana ja katsoo, että erityisajoneuvon käytöstä aiheutuneiden matkakustannusten korvaamista koskevan taksan korottaminen on perusteltua.
  • STTK katsoo, että energian hintojen nousun myötä on tärkeää, että polttoainekustannukset eivät muodosta estettä hoitoon pääsylle.
  • STTK pitää hyvänä, että esityksessä on otettu huomioon muutokset väestön ikärakenteessa, palveluiden alueellisessa saatavuudessa ja julkisen liikenteen palveluntarjonnan alueelliset erot.                  

STTK näkemyksen mukaan hoitoon pääsy on pystyttävä takaamaan kaikkialla Suomessa ja pitää hyvänä sitä, että esityksessä pyritään purkamaan hoitoon pääsyn esteitä, joita esimerkiksi polttoaineiden hinnat tai julkisen liikenteen puute voivat aiheuttaa.

STTK pitää tärkeänä, että korvaustaksoja tarkastellaan säännöllisesti                 vastaamaan sekä ajankohtaista hintatasoa että asiakkaiden tarpeita.

Ida Nummelin
STTK ry

        

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue