Suunnittelu- ja konsulttialalle ylityökielto ja työasioissa vapaa-aikana matkustamisen kielto

Neuvottelut työnantajia edustavan teknologiateollisuuden työnantajat ry:n ja palkansaajia edustavien järjestöjen kanssa katsesivat eilen. Neuvotteluja uudesta työehtosopimuksesta suunnittelu- ja konsulttialalle on käyty elokuun lopusta lähtien, alan työehtosopimukset päättyivät marraskuun 2022 lopussa.

Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN aloittaa painostustoimet, jotka koskevat ylempiä toimihenkilöitä suunnittelu- ja konsulttialalla.

YTN julisti teknologiateollisuuden ja suunnittelu- ja konsulttialan sopimusaloja koskevat ylityökiellon, työasioissa matkustamisen kiellon ja saldojen kerryttämiskiellon, jotka astuvat voimaan välittömästi.

Nämä toimet koskevat myös rialaisia ylempiä toimihenkilöitä suunnittelu- ja konsulttialalla.

Suunnittelu- ja konsulttialan toimihenkilöiden työehtosopimuksesta neuvotteleva ammattiliitto PRO on tänään jättänyt lakkovaroituksen teknologiateollisuuteen sekä suunnittelu- ja konsulttialalle. Suunnittelu- ja konsulttialan lakko koskee työtä, jota tehdään teknologiateollisuuden lakon piirissä olevaan työpaikkaan. Lakon piirissä olevat työpaikat on listattu liitteessä. Lisäksi PRO päätti aloittaa toimihenkilöitä koskevat ylityökiellon välittömästi.

Tiedotamme myöhemmin miten toimihenkilöinä työskentelevien rialaisten tulee menetellä lakkotilanteessa. Rialaiset osallistuvat ylityökieltoon muiden toimihenkilöiden ohella.

Lisätietoja RIAssa: edunvalvontapäällikkö Antti Aarnio, 0400-381 634, antti.aarnio​@ria.fi

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue