Juri Aaltonen valittiin jatkamaan ERTOn puheenjohtajana

ERTOn edustajisto valitsi lauantaina 4.2.2023 Juri Aaltosen (OTL) jatkamaan Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtajana kaudelle 2023-2025. Aaltonen on toiminut ERTOn puheenjohtajana vuodesta 2011.

Aaltonen kiitti puheessaan luottamuksesta ja loi samalla katsetta tulevaisuuteen.

”Seuraavat kolme vuotta ovat ay-liikkeessä eheytymisen ja yhteistyön tiivistymisen aikaa”, Aaltonen sanoi puheessaan.

Edustajiston kokouksessa valittiin myös ERTOn edustajiston puheenjohtajat kaudelle 2023-2025.

Edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Reijo Partanen. Hän edustaa Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset YSTEA ry:tä.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Katja Reini, joka edustaa Taloushallinnon ammattilaiset ry:tä.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Marjut Roiha, joka edustaa Erityistoimihenkilöt ET ry:tä.

Toimihenkilöliitto ERTO on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto. ERTOon kuuluu kuusi eri jäsenyhdistystä, joiden jäsenet edustavat muun muassa seuraavia aloja: logistiikka, markkinointi- ja tietoala, sosiaali- ja terveysala, henkilöstöpalveluala, tietotekniikan palvelut, matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä taloushallinto.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue