TJS Opintokeskus hakee rehtoria

Oletko osaamisesta innostuva kehittäjä, kumppanuuksien rakentaja ja asiakaslähtöinen suunnannäyttäjä?


TJS Opintokeskus etsii työsuhteista rehtoria.

Johdat TJS Opintokeskusta, jota on menestyksekkäästi uudistettu parin viime vuoden aikana. Opintokeskuksen asiakaslähtöinen toiminta pohjautuu vahvaan kumppanuuteen omistajiensa Akavan, STTK:n ja niiden jäsenjärjestöjen kanssa sekä digiajan työskentelytapoihin.

Vastaat opintokeskuksen taloudesta ja toiminnasta operatiivisena johtajana toimintaa koskevan normiston puitteissa. Johtamistyössä tukenasi on puheenjohtajisto ja liittohallitus. Valmistelet ja esittelet hallinnolle opintokeskusta koskevat asiat ja vastaat päätösten toimeenpanosta.

Työskentelet samalla oppilaitosta ylläpitävän Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliiton pääsihteerinä.
Sinulla on vankka kokemus ihmisten johtamisesta, toiminnan asiakaslähtöisestä kehittämisestä sekä ymmärrys ammattiyhdistysliikkeestä toimintaympäristönä.

Edellytämme soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja pätevyyttä toimia oppilaitoksen rehtorina tai edellytyksiä pätevöitymiseen. Hallitset suullisen ja kirjallisen suomen kielen taidon ja tulet toimeen ruotsiksi ja englanniksi työasioissa.

Tarjoamme innostavan työyhteisön, mahdollisuuden itsensä kehittämiseen ja joustavat työskentelytavat.
Haussa meitä avustaa Jaana Toppari Consulting Oy. Voit kysyä lisätietoja Jaana Topparilta 050 5719621. Puheenjohtaja Jaana Ignatius, 040 700 2225, antaa lisätietoja ti 9.5. klo 11.30-13.30, ke 10.5. klo 11.30-13.00 sekä pe 12.5. klo 14-15.30.

Lähetä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi 19.5.2023. Hae työpaikkaa alla olevan olevan haku-painikkeen kautta. Käsittelemme kaikki hakemukset anonyymisti valitessamme ensimmäiseen vaiheeseen kutsuttavat hakijat. Haastattelut järjestämme viikon 21 lopussa.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue