SuPer: Työnantajan toimet siirtävät lakon vaikutukset muihin kuin lakossa oleviin yksiköihin

Lakossa olevien yksityisten sosiaalialan yritysten työnantajat ovat mediassa kertoneet, ettei palvelujen ja toiminnan järjestämisessä ole ollut juurikaan ongelmia lakon aikana. Julkisuudessa ei kuitenkaan ole keskusteltu siitä, mitä tapahtuu lakkokohteena olevan yrityksen muissa yksiköissä. SuPeriin tulleiden tietojen mukaan lakkotilanteesta on tosiasiassa selviydytty palkkaamalla keikkalaisia ja haalimalla vuokratyöntekijöitä. Lisäksi omaa henkilökuntaa on painostettu siirtymään lakonalaiseen työhön lakkokohteeseen tai houkuteltu ylimääräisiin vuoronvaihtoihin taloudellisilla etuuksilla. Työtaistelua pyritään siis murtamaan kaikin kuviteltavissa olevin tavoin.

SuPerin tietoon on kantautunut huolestuttavaa viestiä lakkokohteiden ulkopuolelta henkilöstöresursseista sekä työntekijöiden esimiehiltään saamista ohjeista. Täysin riittämättömästä henkilöstömäärästä johtuen on työntekijöitä jopa ohjeistettu karuimmillaan tekemään vain henkeä uhkaava välttämätön työ. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiakkaille annetaan vain lääkkeet ja ruoka.
– Työnantaja haluaa näyttää, ettei lakolla olisi mitään vaikutusta, vaikka muissa yrityksen yksiköissä asiakkaat jäävät ilman heille kuuluvaa ja heidän tarvitsemaa hoitoa ja hoivaa, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola moittii.

Lakko sote-sektorilla herättää aina keskustelua potilasturvallisuudesta. Lakkokohteita on ammattiliitonkin helppo valvoa, mutta jos työnantaja toiminnallaan siirtää lakkokohteen, on potilasturvallisuus vaarassa. SuPer on ilmoittanut tilanteesta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle ja/tai Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla palkat ovat tunnetusti jopa satoja euroja alhaisempia kuin julkisella sektorilla vastaavasta työstä. Nyt käynnissä olevilla yksityisen sosiaalipalvelualan lakoilla pyritään vauhdittamaan neuvotteluja. SuPerin tavoitteena on parantaa lähihoitajan työsuhteen ehtoja yksityisellä sektorilla ja turvata, että sektorilla tulevaisuudessakin olisi koulutettua henkilökuntaa.

SuPer kuuluu neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, joka neuvottelee yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelee noin 70 000 työntekijää, joista Sote ry edustaa selvästi valtaosaa. SuPer on suurin yksityisen sosiaalipalvelualan työntekijöitä edustava ammattiliitto.

Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, p. 050 5275 085

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue