Minun viikkoni: Nuorten ääni kuuluviin Euroopassa

STTK toimii jäsenenä useissa eri kansainvälisissä järjestöissä, joista yksi on Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö ETUC. ETUC:n kongressi järjestetään joka 4. vuosi ja tänä vuonna sinne osallistui myös STTK-opiskelijoiden puheenjohtaja Markus Wright. Mille Markuksen työviikko näytti Berliinissä? Minun viikkoni -artikkelisarja seuraa STTK:laisten työarkea.

Maanantai

Tällä viikolla eletään hiukan poikkeuksellista aikaa normaaliin verrattuna, nimittäin ETUC:n kongressiviikkoa! Kongressi järjestetään joka 4. vuosi. Maanantaina kongressiviikkoa aloiteltiin ETUC:n nuorisokomitean kokouksella. Komitea vastaa nuorten äänen kannattamisesta ETUC:n sisäisessä päätöksenteossa sekä EU- tasolla ylipäätään. Asialistalla tänään oli mm. ajankohtaisia kuulumisia eri maista, kongressin asialistan käsittelyä sekä ETUC:n sisäisiä ajankohtaiskuulumisia.

Iltapäivästä nuorisokomitea järjesti ohjeistapahtuman kongressivieraille liittyen nuorten osallistamiseen ammattiyhdistystoiminnassa. Keskusteluun osallistui mm. ETUC:n pääsihteeri Ester Lynch.

Tiistai

Tiistaina kongressi päästiin aloittamaan virallisesti. Päivän ohjelmassa oli paljon äänestyksiä sekä puheita, esimerkiksi Saksan liittokanslerilta. Suurimpana muutoksena äänestettiin ETUC:n nuorten minimimääristä tulevaisuudessa. Jatkossa jokaisella kongressiin osallistuvalla delegaatiolla tulee olla vähintään neljäsosa nuoria kokoonpanossaan. Hurraa nuorten osallistamiselle! Tiistai-iltana pääsimme nauttimaan ETUC:n 50-vuotis juhlallisuuksista erinomaisen ruuan ja seuran äärellä.

Keskiviikko

Keskiviikko oli kongressin toinen päivä. Keskustelu jatkui mm. ETUC:n työohjelman parissa. Iltapäivällä tapasimme myös Euroopan parlamentin vasemmistoryhmän europarlamentaarikoita. Kävimme erinomaista keskustelua tulevista europarlamenttivaaleista, ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuudesta sekä nuorten kohtaamista haasteista halki Euroopan.  

Torstai

Kongressin viimeisenä päivänä äänestettiin henkilövalinnoista ETUC:n sihteeristöön, puheenjohtajistoon ja muihin luottamustoimiin. Illalla pääsimme illallistamaan suomalaisten kollegoiden kanssa.

Perjantai

Perjantaina oli vihdoin aika suunnata kohti kotosuomea. Matka-aika meni lähinnä vastaillessa ajankohtaisiin sähköposteihin, päivitellessä kalenteria sekä kirjoittaessa tätä tekstiä. Nyt on aika levätä innostavan viikon jäljiltä.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue