Sote ry. erotti Spal ry:n

Pääsopijajärjestö Sote ry on päättänyt 19.9.2023 erottaa sen jäsenjärjestön Spal ry:n. Erottaminen on astunut voimaan välittömästi. Erottamisen johdosta Spal ry:llä ei ole enää oikeutta toimia tai esiintyä Sote ry:n nimissä. Päätös oli valitettava mutta välttämätön työrauhan palauttamiseksi hyvinvointialueille sekä neuvottelupöytiin paikallis- ja keskustasolla.

Spal ry:n toiminta ja viestintä on ollut jo pitkään paitsi vastoin Sote ry:n menettelysääntöjä koskevaa päätöstä, mutta myös vastoin kunta- ja hyvinvointialan pääsopimusta sekä voimassa olevia virka- ja työehtosopimuksia. Spal ry:n toiminnasta aiheutui Sote ry:lle merkittävää haittaa. Lisäksi haittaa aiheutui paikallistasolla myös monille hyvinvointialueille työnantajana sekä paikallisille luottamusmiehille.

Spal ry tai sen edustajat eivät voi enää toimia tai esiintyä missään roolissa pääsopijajärjestö Sote ry:n nimissä. Spal ry ei voi esim. solmia paikallisia sopimuksia (pääsopimus 3§) eikä sillä voi olla pääluottamusmiestä tai luottamusmiestä (HYVTES 7 luku 2§). Spal ry ei voi myöskään käydä erimielisyysneuvotteluja virka- ja työehtosopimusten määräyksistä.

Else-Mai Kirvesniemi
Toiminnanjohtaja
Tehy ry

Anne Sainila-Vaarno
Edunvalvontajohtaja
SuPer ry

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue