PAY esitti huolensa työntekijöiden oikeuksien kavennuksista Suomessa

työsopimuksen allekirjoittaminen

Pohjolan ammatillinen yhteisjärjestö PAY:n hallitus kokoontui tänään Vilnassa. Kokouksessa hyväksyttiin julkilausuma, jolla PAY:n jäsenjärjestöt osoittivat huolensa Suomen hallituksen suunnittelemien heikennysten vaikutuksista ihmisten oikeuksiin.

Julkilausuma Suomen hallituksen suunnittelemista työntekijöiden perusoikeuksien kavennuksista Suomessa

Me PAY:n jäsenjärjestöt ja kaikki ammattiyhdistysliikkeen pohjoismaisessa PAY-yhteistyössä mukana olevat puheenjohtajat haluamme tällä lausunnolla ilmaista jyrkän tyytymättömyytemme ja syvän huolemme siitä, 

että Suomen hallitus kaavailee heikennyksiä ja kavennuksia työntekijöiden perusoikeuksiin. Hallitusohjelman ehdotuksissa on kyse sekä laajamittaisista heikennyksistä työsuhteen ehtoihin, vakavista lakko-oikeuden rajoituksista että pitkälle menevistä sosiaaliturvan leikkauksista. Ehdotusten toteuttaminen vaikuttaa merkittävästi sekä yksittäisiin palkansaajiin että Suomen työmarkkinoihin.

Ehdotuksiin sisältyy selkeä ja tietoinen pyrkimys rapauttaa ja yleisesti heikentää työntekijöiden oikeuksia ja mahdollisuuksia turvattuun toimeentuloon sekä kaventaa lakko-oikeuteen, tukityötaisteluihin ja poliittisiin lakkoihin liittyviä työntekijöiden perusoikeuksia. Työnantajapuolelle sen sijaan ei esitetä merkittäviä heikennyksiä eikä rajoituksia. Mikäli nämä kertakaikkisen yksipuoliset muutokset toteutetaan piittaamatta lainkaan ehdotusten seurauksista, Suomen työmarkkinaosapuolten välinen vallan tasapaino järkkyy tavalla, jota on mahdotonta hyväksyä. 

Suomen hallituksen ehdotukset johtavat siihen, että kiristyvä talouspolitiikka ja työsuhteen ehtojen kaventaminen heikentävät palkansaajien työehtoja, ja vaikutukset ovat erittäin kielteiset koko Suomen ay-liikkeelle. Suomen hallitus osoittaa selkeästi päättäneensä etäännyttää Suomen pohjoismaisesta työmarkkinamallista ja vallan ja vastuun tasapainosta, jota työmarkkinaosapuolet tarvitsevat voidakseen kantaa vastuun työehto- ja muiden sopimusten kautta tehtävistä pitkän aikavälin ratkaisuista.

Kehotamme ja vaadimme Suomen hallitusta kuuntelemaan ammattiyhdistysliikkeen vaatimuksia ja luopumaan palkansaajien tilannetta heikentävistä mittavista muutoksista. Hallituksen on korkea aika kuunnella vakavasti kaikkia työmarkkinaosapuolia, perua ehdotukset ja kantaa vastuuta yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa todellisissa kolmikantaneuvotteluissa.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue