Sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksan muuttaminen

STTK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle

Asetusluonnoksessa ehdotetaan, että sairaankuljetuksen kustannusten nousun myötä sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksaa korotettaisiin jatkamalla voimassa olevaa väliaikaista korotusta. Lisäksi korvaustaksaan säädettäisiin kustannuskehitystä vastaava 6,17 prosentin lisäkorotus.

STTK pitää esitystä kannatettavana ja katsoo, että sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksan väliaikaisten korotusten jatkaminen sekä lisäkorotus ovat perusteltuja. STTK pitää hyvänä, että esityksessä pyritään vastaamaan muuttuneeseen hintatasoon, joka voi aiheuttaa esteitä hoitoon pääsylle.

STTK:n näkemyksen mukaan hoitoon pääsy on pystyttävä takaamaan yhdenvertaisesti kaikkialla Suomessa ja pitää hyvänä sitä, että esityksessä on otettu huomioon yhdenvertainen hoitoon pääsyn takaaminen asuinpaikasta riippumatta.

STTK pitää tärkeänä, että korvaustaksoja tarkastellaan säännöllisesti vastaamaan sekä ajankohtaista hintatasoa että turvaamaan alan toimijoiden toimintaedellytyksiä ja siten myös asiakkaiden hoitoon pääsyä.

Ida Nummelin
STTK

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue