STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä 

STTK-Opiskelijoiden uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Valtteri Mäyrälä. Hän edustaa jäsenliitto Tehyä. 

Varapuheenjohtajiksi valittiin Janette Meriläinen (RIA) ja Maria Malmgren (Tehy). STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajisto valitaan aina vuodeksi kerrallaan. 

Kokouksessa huolta herätti hallituksen suunnitelmat poistaa aikuiskoulutustuki vuonna 2024.  
– Nuoria työnnetään yhä enemmän tekemään valintoja aikaisessa vaiheessa elämää ilman, että on aitoja mahdollisuuksia vaihtaa alaa myöhemmässä elämänvaiheessa. Aikuiskoulutustuen tilalle on luotava malli, jossa jatkuva oppiminen ei vaarannu ja jonka tuella nuoret uskaltavat opiskella ilman pelkoa valintojensa peruuttamattomuudesta, Valtteri Mäyrälä toteaa. 

Hän korostaa, että esimerkiksi STTK-laisten liittojen jäsenistä suuri osa on alan vaihtajia, jotka ovat voineet edistää koulutustaan aikuiskoulutustuen turvin. 
– Tuen loppuessa opiskelijat, joilla tukikuukausia on jäljellä, siirtyvät opintotuen piiriin. Tulojen pudotus voi siis yksittäisellä opiskelijalla olla satoja euroja. Aikuiskoulutustuki on elinehto monelle jo aikuiselle opiskelijalle. Erityisesti perheellinen alanvaihtaja on erittäin vaikeassa tilanteessa pelkän opintotuen turvin. 

Poliittinen ohjelma vuosille 2024-2028 hyväksyttiin

STTK-Opiskelijat hyväksyivät uuden poliittisen ohjelman vuosille 2024 – 2028. Se on otsikoitu ”Tulevaisuus rakentuu oikeudenmukaisuudelle”. 
– STTK-Opiskelijat uskovat vahvasti oikeudenmukaisuuden periaatteeseen tulevaisuutta rakennettaessa – oli sitten kyse eläkkeistä, etuuksista tai työelämälainsäädännöstä. Kestävää kehitystä on toteutettava sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, koska siten varmistamme oikeudenmukaisen tulevaisuuden jokaiselle, Valtteri Mäyrälä sanoo. 

Lisätiedot: Markus Wright, puh. 044 544 9106

Poliittinen ohjelma 2023-2028 (pdf)

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue