STTK: Työtaisteluilla turvataan työntekijöiden oikeuksien toteutuminen myös tulevaisuudessa

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Torstaina 14. joulukuuta Suomessa toteutetaan useita työtaisteluita. Mukana on myös STTK:n jäsenliittoja. Toimilla vastustetaan Suomen hallituksen suunnittelemia heikennyksiä työntekijöiden oikeuksiin ja sosiaaliturvaan sekä rajoituksia työtaisteluoikeuksiin.

Työtaistelut hankaloittavat vuorokauden ajan suomalaisten elämää.
─ Tämä on valitettavaa, mutta puolustamme jäsentemme työehtoja ja reilua sopimusyhteiskuntaa. Emme hyväksy työehtojen heikentämistä, puheenjohtaja Antti Palola korostaa.

STTK vaatii aitoja neuvotteluja

Maan hallitus perustelee järeitä suunnitelmiaan työllisyyden parantamisella, vaikka keinojen toimivuudesta ei ole mitään näyttöä. STTK:n aiemmin syksyllä teettämän kansalaiskyselyn perusteella työllisyyden vahvistamiseksi vähiten kannatusta saavat nimenomaan sosiaaliturvan heikentäminen tai irtisanomissuojan heikentäminen.
Suomalaisten mielestä koulutus ja osaamisen kehittäminen, työhyvinvoinnin parantaminen ja osatyökykyisten työllistäminen ovat oikeita keinoja vahvistaa työllisyyttä.

Vastaajat eivät myöskään hyväksy työmarkkinamallia, jossa vientialat määrittelisivät katon muiden alojen palkankorotuksille ja siten sementoisivat nais- ja miesvaltaisten alojen välisen palkkaeron. Tämä tekisi palkkatasa-arvon saavuttamisen mahdottomaksi.

STTK moittii hallituksen tähänastista kolmikantavalmistelua pelkäksi kulissiksi.
─ Hallitusohjelmassa on määritelty sekä tavoitteet että keinot työ- ja sosiaaliturvaan liittyvän lainsäädännön tiukentamiseksi. STTK haluaa aidot neuvottelut. Vaadimme, että lait valmistellaan yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa tasapuolisesti ja myös palkansaajien tarpeet huomioiden, Antti Palola tiivistää.

Tästä on kyse

Täältä löydät STTK:n listan hallitusohjelman lukuisien esitysten vaikutuksista työntekijän oikeuksiin ja toimeentuloon.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue