Tehy: Suurimpien kaupunkien varhaiskasvatukseen lakko – laki vientivetoisesta työmarkkinamallista ei käy

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy on päättänyt kahden vuorokauden lakosta suurimpien kaupunkien varhaiskasvatuksessa. Poliittisella työtaistelulla vastustetaan hallituksen lakivalmistelua vientivetoisesta työmarkkinamallista ja muita hallituksen kaavailemia työelämäheikennyksiä.

Työnseisaus koskee Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen, Jyväskylän, Kuopion, Oulun, Joensuun, Porin, Rovaniemen, Kauniaisten ja Vaasan kaupunkien sekä Mustasaaren kunnan kaikkia varhaiskasvatuksen yksiköitä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Lakko alkaa tiistaina 13.2.2024 klo 00:01 ja päättyy keskiviikkona 14.2.2024 klo 23:59. Viranhaltijat on rajattu työtaistelun ulkopuolelle.

– Hallituksen suunnitelma sementoida hoitajien palkkakuoppa lainsäädäntöön on ennennäkemättömän törkeä. Se ei käy meille, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Tehy on edelleen valmis neuvottelemaan hallituksen, työnantajaleirin ja palkansaajaosapuolten kanssa vaihtoehdoista uudeksi työmarkkinamalliksi.

Edellisen kerran Tehy vastusti vientivetoisen palkkamallin kirjaamista lakiin poliittisella lakolla pääkaupunkiseudun kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä 31.1.2024-1.2.2024.

Lisätietoja: Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustajan kautta
p. 0400 540 005, mila.huovinen@tehy.fi

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue