Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki Jytyn Jonna Voimalle

Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voimalle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki. Merkin luovutti hänelle tänään STTK:n hallituksen kokouksessa puheenjohtaja Antti Palola.

Voima on toiminut Jytyn puheenjohtajana vuodesta 2020. Hän on Julkisen alan unionin JAU:n puheenjohtaja ja toinen pääneuvottelijoista sekä kunta- ja hyvinvointialan pääneuvotteluryhmän jäsen.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola ojentaa Voimalle ritarinmerkin.

Merkin perusteluista todetaan, että Voima on ollut neuvottelijana prosessissa, jonka myötä kuntiin ja hyvinvointialueille saavutettiin viimein työtaisteluiden ja sovittelun jälkeen neuvotteluteitse tärkeä alan palkkojen jälkeenjääneisyyttä korjaava ratkaisu vuonna 2023. Osana ratkaisua neuvoteltiin myös merkittävä viisivuotinen palkkauksen kehittämisohjelma.

Jytyssä Voima on vuodesta 2006 alkaen määrätietoisesti vienyt läpi useita tes-neuvottelukierroksia eri sopimusaloilla sekä kehittänyt kuntatyöntekijöiden työaika- ja palkkausmääräyksiä. Hän on ollut myös aktiivinen julkisen alan EU-edunvalvonnassa eurooppalaisen kattojärjestön kautta.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue