Kesätyöntekijää on kohdeltava tasavertaisena työyhteisön jäsenenä

Nuori ikä ja vähäinen kokemus eivät ole perusteita pompotella kesätyöntekijöitä tai polkea heidän oikeuksiaan. Työnantajalla on merkittävä rooli mielekkään kesätyökokemuksen luomisessa.

Vuonna 2023 STTK:n teettämän kyselyn mukaan 45 prosenttia vastanneista nuorista kertoi, että työnantaja ei käynyt läpi perehdytystä kesätöissä. Kun nuoret saivat arvioida kesätyöpaikan onnistumista eri osa-alueilla, 40 prosenttia vastanneista antoi kiinnostavista työtehtävistä työnantajalleen arvosanaksi 3 tai alle asteikolla 1-5. 

Joskus kesätyöntekijälle saattaa kasaantua vain työtehtäviä, joita muut eivät halua tai ehdi tehdä. Työnantajan on tärkeää kuunnella kesätyöntekijän toiveita ja tarpeita. Nuoren pitää saada monipuolisia työtehtäviä, jotta hänelle muodostuu myönteinen ensivaikutelma työelämästä. 

Tietenkin on otettava huomioon vastuun ottamiseen liittyvät seikat. Esimerkiksi alaikäinen ei voi lähtökohtaisesti tehdä töitä kassalla. Kesätyöntekijää ei silti saa kohdella alempiarvoisena työntekijänä, jolle annetaan vain hanttihommia. 

Kesätyöntekijälle kuuluvat samat oikeudet kuin muillekin työntekijöille. Asianmukainen perehdytys ja monipuolisemmat työtehtävät ovat hyvän työpaikan peruspilareita.  

Kesätyöstä muodostuu onnistunut kokemus, kun nuori saa olla tasavertainen työyhteisön jäsen. Hänen taidoistaan ei pidä tehdä olettamuksia vain iän tai vähäisen kokemuksen perusteella. 

Jokainen kesätyöntekijä on yksilö, jolla on omia taitoja, vahvuuksia ja työn tekemisen tapoja. Parhaimmillaan nuori voi tuoda työpaikalle uusia ideoita ja näkökulmia, joita muut eivät ole tulleet edes ajatelleeksi. 

Miro Friman
Kirjoittaja on STTK:n viestintäharjoittelija. 

Näillä vinkeillä nuori saa onnistuneen kesätyökokemuksen.

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue