Olga Gassen Tehyn viestintäpäälliköksi

Olga Gassen on aloittanut sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn viestintäpäällikkönä syyskuun puolessa välissä.

Gassen on ennen Tehyä tehnyt pitkän uran Kelassa, jossa hän toimi erilaisissa vaativissa asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä. Gassen on koulutukseltaan humanististen tieteiden kandidaatti ja medianomi (YAMK). Gassen on myös suorittanut useita täydennyskoulutuksia viestinnän kehittämisestä ja johtamisesta.

– Olen valtavan innoissani, että pääsen kehittämään Suomen suurimman sote- ja varhaiskasvatusalan ammattijärjestön viestintää yhdessä osaavan tiimin kanssa! Minulle on tärkeää, että voimme palvella jäseniämme mahdollisimman monipuolisilla ja kiinnostavilla sisällöillä, Gassen summaa.

Tehyn viestintäjohtajana jatkaa Jessikka Aro.

– Tiimimme vahvistui entisestään. Saimme joukkoomme moniosaajan, jolla on laaja-alaista kokemusta viestinnän eri osa-alueilta ja erityisesti yhteiskunnallisesta viestinnästä. Tulevaisuudessa haluamme hyödyntää entistä innovatiivisempia viestintäkeinoja ja työkaluja, jotta voimme reagoida nopeasti ja tehokkaasti jäsentemme tarpeisiin, Aro toteaa.

Yhteystiedot: Viestintäpäällikkö Olga Gassen, 050 551 7263, etunimi.sukunimi@tehy.fi

Ajankohtaista

18.11.2024

Yhteisöllisyydellä yksinäisyyttä vastaan 

Lue
13.11.2024

Työvoimapalvelut tarvitsevat henkilöstönsä

Lue
12.11.2024

TE-palvelut siirtyvät kuntiin – mikä muuttuu?

Lue
11.11.2024

STTK:n hallitus: Palkkatasa-arvo on vientimallin suurin uhri

Lue
11.11.2024

Suomi asuu edelleen yksin – jos taloudelliset edellytykset sitä tukevat

Lue
11.11.2024

COP29: Työntekijät tarvitsevat ilmastorahoitusta oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen

Lue
8.11.2024

Isänpäivä muistuttaa huolenpidosta ja hoivasta

Lue
5.11.2024

Tehy: Yksityiselle ensihoitopalvelualalle lakkovaroitus

Lue