STTK: Palkkamonttulaki on häpeäksi Suomelle 

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Petteri Orpon hallituksen esitys työriitalain muutoksesta – eli niin sanottu palkkamonttulaki – on tänään hyväksytty eduskunnassa. Muutos tulee voimaan ensi vuonna. 

Suomessa naisten ja miesten välinen palkkaero on pysynyt sitkeänä. STTK:n laskeman syksyisen Naisten palkkapäivän perusteella naisten ansiot ovat tälläkin hetkellä vain 84,7 prosenttia miesten ansioista. 
– STTK ei hyväksy palkkamonttulakia. Se pyrkii sementoimaan nais- ja miesvaltaisten alojen välisen palkkaepätasa-arvon. Tämä on suorastaan häpeällistä tasa-arvon mallimaana juhlapuheissa pullistelevalle Suomelle, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo. 

Lainsäädäntövalmistelu on ollut tämänkin hankkeen yhteydessä kehnoa. STTK arvioi, että sääntely on jatkossa vielä sekavampaa kuin aiemmin, koska säännökset ja perustelut eivät täysin vastaa toisiaan. Perusteluilla pyritään lainsäädäntöön, jota ei voi säädöstasolla tehdä kansainvälisten sopimusten vuoksi. Myönteistä se sijaan on, että valiokuntakäsittelyssä huomioitiin tasa-arvon edistämisvelvollisuus. 
– Sekavasta sääntelystä huolimatta valtakunnansovittelijan on viranomaisena huomioitava sovittelussa tasa-arvon edistämisvelvollisuus. 

Nopeassa tahdissa läpi runnottu vientimalli rapauttaa suomalaista sopimusjärjestelmää ja myös sovitteluinstituution puolueettomuuden. 
– Nähtäväksi jää, miten sekava sääntely muuttaa soveltamiskäytäntöä. Tämäkin lainsäädäntöhanke tulee voimaan kesken neuvottelukierroksen, eikä ole omiaan helpottamaan sopimusten syntyä neuvottelukierroksen aikana, Antti Palola arvioi. 

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030. 

Ajankohtaista

29.8.2025

STTK Eurooppa-foorumissa: EU:ssa pärjätään yhteistyöllä

Lue
29.8.2025

Tehy ja SuPer esittävät Else-Mai Kirvesniemeä STTK:n puheenjohtajaksi

Lue
29.8.2025

SuPer ja Tehy esittävät Else-Mai Kirvesniemeä STTK:n puheenjohtajaksi

Lue
29.8.2025

Yhden opiskeluoikeuden säännös

Lue
29.8.2025

Koulutustarpeen ennakointimalli

Lue
28.8.2025

Työelämäasiat uhkaavat jäädä EU:ssa turvallisuuspolitiikan jalkoihin

Lue
28.8.2025

Työperäinen hyväksikäyttö

Lue
27.8.2025

Kaksoistutkintouudistus

Lue