Patrick Tiainen on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2024 

Tämän vuoden STTK:n Tulevaisuuden tekijäksi on valittu Suomen pelastusalan ammattilaiset SPALia edustava Patrick Tiainen.Tiainen pitää hätäkeskusalan ammattilaisten asioita esillä rakentavalla ja kehittämismyönteisellä tavalla. 

Hän osallistuu aktiivisesti oman alansa kehittämiseen ja pyrkii saamaan muutoksia aikaan erilaisissa verkostoissa. Tiainen toimii työpaikallaan luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna. Hän on myös Suomen hätäkeskusammattilaisten liitto HALin varapääluottamusmies. 

Vuosittaisella Tulevaisuuden tekijä -kunniamaininnalla halutaan kannustaa nuoria toimimaan aktiivisesti ammattiliitossaan, uudistamaan ammattiyhdistyliikettä ja tuomaan rohkeasti esiin ajatuksia työelämän ja oman ammattiliiton kehittämiseksi.  

— Haluamme nostaa esiin nuorten tekemää vaikuttamistyötä ja kannustaa nuoria mukaan liittojen toimintaan. Tämän päivän nuoret ovat tulevaisuuden päättäjiä ja he osoittavat jatkossa suunnan, mihin työelämää ja liittojen toimintaa kehitetään. Mitä parempia tekijöitä meillä on, sitä parempi on myös tulevaisuus. Tämän vuoksi haluamme antaa vuosittaisen kunniamaininnan, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola tiivistää.  

Tulevaisuuden tekijä -kunniamaininta jaettiin tänään STTK:n edustajiston kokouksen yhteydessä. 

Lisätietoja STTK:ssa:  
Riina Nousiainen, puh. 050 310 6056

Ajankohtaista

29.8.2025

STTK Eurooppa-foorumissa: EU:ssa pärjätään yhteistyöllä

Lue
29.8.2025

Tehy ja SuPer esittävät Else-Mai Kirvesniemeä STTK:n puheenjohtajaksi

Lue
29.8.2025

SuPer ja Tehy esittävät Else-Mai Kirvesniemeä STTK:n puheenjohtajaksi

Lue
29.8.2025

Yhden opiskeluoikeuden säännös

Lue
29.8.2025

Koulutustarpeen ennakointimalli

Lue
28.8.2025

Työelämäasiat uhkaavat jäädä EU:ssa turvallisuuspolitiikan jalkoihin

Lue
28.8.2025

Työperäinen hyväksikäyttö

Lue
27.8.2025

Kaksoistutkintouudistus

Lue