Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin kevätedustajistopuhe

Hyvät edustajiston jäsenet ja muut läsnäolijat

Tämä on viimeinen sääntömääräinen kokouksemme ennen kauden päättymistä. Haluan käyttää tilaisuuden kiittääkseni teitä kaikkia hyvästä yhteistyöstä ja aktiivisuudesta edustajistokauden aikana.

Kausi on ollut vähintäänkin haastava. Työehtosopimusneuvottelut ovat olleet poikkeuksellisen hankalia ja hallituksen toimet ovat heikentäneet palkansaajien asemaa monin tavoin.

Tulevasta edustajistokaudesta ei valitettavasti näytä tulevan yhtään helpompi, päin vastoin. Vaikka juuri päättymäisillään oleva työehtosopimuskierros antaakin meille hieman hengähdysaikaa, valmistelussa on monia uusia palkansaajien asemaa heikentäviä lakimuutoksia, jotka vaativat huomiota.

Orpon hallituksen johdolla Suomessa ollaan siirtymässä sysimustaan aikaan, jossa työnantajien – työelämän vahvemman osapuolen – asemaa turvataan heikommassa asemassa olevien palkansaajien asemaa heikentämällä. Tahto näyttää olevan sotien jälkeisten sukupolvien rakentaman hyvinvointiyhteiskunnan romuttaminen.

Lainsäädännön näkökulmasta ja palkansaajien muuttuneen aseman vuoksi tulevaisuudessa avainasemassa on palkansaajien yhteistyö. Meidän on pystyttävä toimimaan yhtenä rintamana, jotta pystymme turvaamaan jäsenistömme oikeuksia.

Seuraavalla edustajistokaudella käsitellään ja toivon mukaan uudistetaan STTK:n strategiaa. Uudelta hallinnolta vaaditaan rohkeutta tehdä asioita uudella tavalla.

Ennen kaikkea on muistettava, että kaikki mitä tehdään, tehdään siitä näkökulmasta, että se vahvistaa palkansaajien asemaa, ostovoimaa ja yhteistyötä.

Peräänkuulutan solidaarisuutta. Meidän on toimittava yhdessä ja tuettava toisiamme, jotta voimme saavuttaa yhteiset tavoitteemme. Yhdessä olemme vahvempia ja pystymme paremmin vastaamaan tuleviin haasteisiin.

Kiitos vielä kerran kaikille!

Kristiina Lindroos
STTK:n edustajiston puheenjohtaja

Ajankohtaista

29.8.2025

STTK Eurooppa-foorumissa: EU:ssa pärjätään yhteistyöllä

Lue
29.8.2025

Tehy ja SuPer esittävät Else-Mai Kirvesniemeä STTK:n puheenjohtajaksi

Lue
29.8.2025

SuPer ja Tehy esittävät Else-Mai Kirvesniemeä STTK:n puheenjohtajaksi

Lue
29.8.2025

Yhden opiskeluoikeuden säännös

Lue
29.8.2025

Koulutustarpeen ennakointimalli

Lue
28.8.2025

Työelämäasiat uhkaavat jäädä EU:ssa turvallisuuspolitiikan jalkoihin

Lue
28.8.2025

Työperäinen hyväksikäyttö

Lue
27.8.2025

Kaksoistutkintouudistus

Lue