Työntekijöiden oikeudet historiallisen heikolla tasolla Euroopassa ja maailmalla 

Kirjoittaja:

Maria Häggman

kansainvälisten asioiden päällikkö

Profiili

Työntekijöiden maailmanjärjestö ITUC on julkaissut vuotuisen raporttinsa työelämän oikeuksien toteutumisesta maailmanlaajuisesti (Global Rights Index). Raportissa kuvataan työelämän oikeuksien kehitystä eri maissa ja listataan kymmenen vaarallisinta maata työntekijöille. Vuoden 2025 indeksi on karua luettavaa ja työelämän globaali kriisi jatkaa syvenemistään. 

Työntekijöiden oikeudet ovat sekä Euroopassa että muualla maailmassa historiallisen heikolla tasolla. Heikko taso selittyy lakko-oikeuden rajoittamisella ja ammattiliittojen toiminnan hankaloittamisella useissa eri maissa. Myös Suomi mainitaan erikseen niiden maiden joukossa, jossa työelämän oikeuksia on heikennetty muun muassa rajoittamalla merkittävästi lakko-oikeutta. 

Suomen sijoitus tippui viime vuonna hallituksen toimien takia ryhmään kaksi. Vuoden 2025 indeksissä Suomen sijoitus on pysynyt samana. Muita maita ryhmässä kaksi ovat esim.  Tšekki, Baltian maat, Singapore ja Uruguay 

ITUC laati ensimmäistä kertaa raporttinsa työelämän oikeuksien toteutumisesta vuonna 2014. Silloin oikeuksien loukkaukset Euroopassa luokiteltiin satunnaisiksi. Euroopassa on edelleen globaalisti keskiarvollisesti paras tilanne, vaikka vuoden aikana on tapahtunut merkittäviä heikennyksiä. Eurooppa kuitenkin luokitellaan tällä hetkellä ”toistuvaksi rikkojaksi” ja heikennykset ovat maanosavertailussa merkittävimpiä.  

Raportin mukaan: 

  • 72% maissa työntekijöillä ei ollut lainkaan tai oli rajoitettu pääsy oikeussuojan piiriin 
  • 87% maista lakko-oikeutta on rikottu 
  • 80% maista rajoitettiin oikeutta työehtosopimusneuvotteluihin 
  • 74% maista esti ammattiliittojen rekisteröinnin 

Ajankohtaista

29.8.2025

STTK Eurooppa-foorumissa: EU:ssa pärjätään yhteistyöllä

Lue
29.8.2025

Tehy ja SuPer esittävät Else-Mai Kirvesniemeä STTK:n puheenjohtajaksi

Lue
29.8.2025

SuPer ja Tehy esittävät Else-Mai Kirvesniemeä STTK:n puheenjohtajaksi

Lue
29.8.2025

Yhden opiskeluoikeuden säännös

Lue
29.8.2025

Koulutustarpeen ennakointimalli

Lue
28.8.2025

Työelämäasiat uhkaavat jäädä EU:ssa turvallisuuspolitiikan jalkoihin

Lue
28.8.2025

Työperäinen hyväksikäyttö

Lue
27.8.2025

Kaksoistutkintouudistus

Lue