Blogi

Millaisen työelämän haluamme rakentaa nuorille?

| 20.4.2020

Tänään julkaistu Nuorisobarometri antaa karun kuvan siitä, mitä nuoret ajattelevat työelämästä. Jopa kaksi kolmasosaa alle 30-vuotiaista kokee, että...

Blogi

Tämän päivän päätöksissä huomioitava sukupolvivaikutukset

| 27.2.2020

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n uuden julkaisun, toimittaja Tuija Siltamäen pamfletin mukaan nuorille kelpaavat jatkossakin “tavalliset työt”. Esimerkiksi vuonna 2018...

Tiedote

STTK:n kysely: Taloudelliset syyt Suomen alhaisen syntyvyyden taustalla

| 25.2.2020

STTK:n teettämän kyselyn mukaan moni nuori aikuinen lykkää päätöstä lapsista taloudellisista syistä. Viidenneksellä vastaajista lasten hankkiminen oli lykkääntynyt...

Uutinen

Kesäduunarineuvoja haussa

| 3.2.2020

Etsimme palkansaajien keskusjärjestöjen SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteiseen Kesäduunari-info -palveluun työelämän asiantuntijaa. Kesäduunari-info on nuorille ja nuorille aikuisille...

Blogi

Mie jaksan kyllä, mutta entä jos en?

| 18.12.2019

Opiskelen Lapin yliopistossa ja meillä puhutaan nyt paljon opiskelijan jaksamisesta. Ylioppilaskunta piti viikolla 47 mielenterveyden teemaviikon ja 19.11.2019...

Tiedote

STTK-Opiskelijat: Yhteistyöllä kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa ja vastuullista markkinataloutta

| 23.11.2019

STTK-Opiskelijat vaativat Suomen hallitukselta ja työmarkkinatoimijoilta yhteistä keskustelu ilmastopolitiikasta. Hiilineutraalisuuteen pyrkiminen on jokaisen tehtävä ja turhasta vastakkainasettelusta on...