Kohti EU-vaaleja
Seuraavat Euroopan parlamentin vaalit järjestetään 9.6.2024. STTK:n näkemys on, että Euroopan unionia on kehitettävä demokraattisten valtioiden yhteisönä, oikeudenmukaisilla... Lue lisää
Ilmaston lämpeneminen on saatava Pariisin ilmastosopimuksen (2015) mukaisesti pysäytettyä reilusti alle kahteen asteeseen. Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC vaati nopeita päästövähennyksiä, jotta lämpötilan nousu voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen (joulukuu 2018 raportti).
Päästövähennykset ovat jo johtaneet useassa maassa vihreään siirtymään. Siirtymää ajaa paitsi ilmastopolitiikka, myös uusiutuvan energian edullinen hinta ja maiden tavoite paremmasta omavaraisuudesta energian suhteen. Liikenteen sähköistyminen, energiamurros pois fossiilienergiasta ja uudet teolliset vähäpäästöiset prosessit ovat suuri ja nopeasti kasvava investointikohde eri puolilla maailmaa.
Suomen on pyrittävä saamaan tästä vihreästä siirtymästä kasvava ja merkittävä teollisuuden ala. Samalla Suomen on siirryttävä kohti hiilineutraaliin kiertotalouteen perustuvaa yhteiskuntaa, joka tuottaa korkeintaan sen verran kasvihuonekaasupäästöjä kuin hiilinielut pystyvät sitomaan ilmakehästä.
Työllisyyden ylläpitämiseksi on tärkeää ennakoida millaista osaamista, koulutusta ja muutosturvaa siirtyminen vähähiiliseen yhteiskuntaan edellyttää. Tässä myös palkansaajajärjestöjä on kuultava ja otettava mukaan suunnitteluun.
Seuraavat Euroopan parlamentin vaalit järjestetään 9.6.2024. STTK:n näkemys on, että Euroopan unionia on kehitettävä demokraattisten valtioiden yhteisönä, oikeudenmukaisilla... Lue lisää
Blogi
Joulukuussa pidetty hallitustenvälinen ilmastokokous COP28 vei ilmastopolitiikkaa jälleen askeleen eteenpäin. Merkittävimmät päätökset koskivat ilmastotuhorahaston perustamista, fossiilisten polttoaineiden alasajoa... Lue lisää
Lausunto
STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle STTK pitää uutta, muun muassa tieliikenteeseen ja rakennusten erillis-lämmitykseen kohdistuvaa päästökauppaa tarpeellisena ja... Lue lisää
Uutinen
Blogi
Ilmastokokous COP28 tiivistyy tällä viikolla ratkaiseviin keskusteluihin, jotka liittyvät fossiilienergian alasajoon ja ilmastotoimien määräaikaistarkasteluun (Global Stocktake). Sopimuksesta ilmastotuhorahaston... Lue lisää
Blogi
YK:n ilmastokokous COP28 on valtava tapaaminen, jossa noin 70 000 rekisteröityä vierasta ja noin 140 valtionjohtajaa kokoontuu Dubaihin sopimaan... Lue lisää